perjantai 23. tammikuuta 2009

93. osa: Motivaatio, ei ehkä sittenkään vain legendaa?

Minä Etunimi-Kutsumanimi-Sukunimi olen tänään tehnyt jotain henkilökohtais-historiallisesti merkittävää ja viettänyt kokonaiset viisi (5) tuntia yliopiston kirjaston lukusalissa istuen. (Tai no jos ihan tarkkoja ollaan, niin osan ajasta istuin ATK-luokassa lukemassa elektronista aineistoa.) Syy seikkailuuni on huominen kirjapakettitentti, johon sain kirjat vasta tänään. Itseni tuntien totesin etten kuitenkaan kotona olisi kyennyt keskittymään, ja koska kirjat oli joka tapauksessa noudettava, ajattelin että kokeillaanpa lukusalia. Ja se toimi! Hyvänenaikasentään! Mikäli tentti menee huomenna mukavasti, aion palkita rohkeuteni ja sisukkuuteni sellaisella suklaakakkupalalla, joita kirjaston kahvilaan on lomien jälkeen mystillisesti ilmaantunut. Kuola valuu jo.
Tänään vietin myös laatuaikaa meidänäidin kanssa. Jotenkin se maton metsästys päättyi niin, että mukaan lähtikin suuri määrä elektroniikkaa (mm läppäri, optinen hiiri, läppärilaukku, tietoturvaa, 4gigaa muistia ja ne kauan kaivatut kaiuttimet minulle). Puttosten klaanin tapaan tingattuna, tietenkin. Ach! Nämä kaiuttimet on kuulkaas mainiot, ainoastaan yksi piuha! Minusta johdottomuudesta kannattaa maksaa vähän ekstraa. Syön sitten loppukuun vaikka sitä kaurapuuroa, laadukkaalla taustamusiikilla. Seuraava projekti on nimittäin koko levykokoelman läpikuuntelu, A:sta alkaen. Oi sitä ilon päivää kun päästään tiettyihin teiniaikaisiin kirjaimiin, pahoittelut jo etukäteen NeitiHei :D
Millään en malttaisi mennä nukkumaan. Muttakun siihen tenttiin on alle 12 tuntia ja ajattelin aamulla ehtiä vielä kerratakin hiukan. Ei sillä, että kurssin kuuluminen maisteriopintoihin varsinaisesti tarkoittasi vaatimustason nousua, mutta kuitenkin.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Pikkupirjosi tässä Hei!
Menikö tentti läpi?
Löysin eilen täältä Palokasta kuulemma sulle kuuluwan Waldo's peopel:in kuuluvan CD:n! MAINIOTA! Ootko Sinä kuunnellut sitä? Milloin ja miksi tämä tieto on pimitetty minulta?