lauantai 28. helmikuuta 2009

111: Rusinoita pullassa -tai muita sattumia leivoksissa.

Meidänäiti kävi tänään kahvilla minun (minun, ei meidän, koska NeitiHei palasi viikon Lappi-ekskursioltaan vasta hetki sitten) luona kahvilla. Äitin mielestä oli erikoista löytää suklaamuffinssistaan kokonaisia suklaapaloja, omasta mielestäni se on täysin luonnollista, hauskaa ja jopa suotavaa. Etenkin jos leipoja on allekirjoittanut itse. Ehkäpä tässä on nyt se sukupolvien välinen kuilu? Oli kuitenkin mukava hetki, sillä sain kimpun keltaisia ja yllätyksellisenvärisiä tulppaaneja, sijoitin ne keltaseinäiseen keittiöömme odottamaan aurinkoisia aamuja. Onneksi huomenna alkaa virallinen kevät. Siihen on kuulkaa laskettu päiviä jo pitkään.

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

110: Paaston aika alkaa.

Tänä vuonna kieltäytymisen kohteiksi joutuvat perinteisten hyvyyksien (rajoittamisen ) ja lihan poisjättämisen lisäksi ajatukset, jotka kohdistuvat toivottomiin tapauksiin. Kuten Samu sanoo, Out of my life, out of my mind.

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

108: Pro Sporticus! Ja muita hittejä.

Tällä viikolla minä olen:
- Tullut siihen ikään, että kummipoikani on 7-vuotias.
- Käynyt kahdessa tentissä ja napannut molemmista kolmosen.
- Saanut viimein filosofian (se oli se viime vuoden tempaus, jossa NeitiGeen kanssa päätettiin loikata filosofian perusopintoihin keskeltä alkaen -ei siis esim. siitä ensimmäisestä peruskurssista josta yleensä aloitetaan) tulokset ja yllättynyt nelosestani.
- Sekoittanut erään rutinoituneen koiraeläimen vuorokausirytmin tekemällä pitkän päiväkävelyn kevätauringossa.
- Tehnyt perjantaisiivouksen jo keskiviikkona.
- Kaatunut ainoastaan kerran, tyylillä ja taidolla, sillä oikeassa kädessä ollut pyykkikassi lensi kaaressa alamäkeen, kun taas vasemman käden läppärilaukku pysyi raudanlujassa otteessa.
- Saanut kukkakimpun.
- Syönyt pullatuotteita NeitiGeen ja tulevan Opetusministerin kanssa, sekä avustanut viimeksi mainittu laadullisten tutkimusmenetelmien kurssin korvaustehtävässä.
- Keittänyt teetä NeitiTanssiiKadettienKanssa:alle.
- Sopinut treffeistä Hanin kanssa (huomenna, oi huomenna!)
- Hankkinut uuden kankaan ilmoitustauluun ja asentanut sen välittömästi.
- Ripustanut tauluja seinälle.
- Käyttänyt aitoa kirurginveistä eli skalpellia. Ilman haavoja.
- Leiponut raparperimuffineita.
- Soitellut Tärkeitä Puheluita.
- Postittanut tutkimuslupa-anomukset ja edistänyt siten proseminaarityön valmistumista.
- Hengannut yliopistolla(kin) tuulihousuissa ja paljastanut sisäisen sporticukseni.
- Tekstiviestitellyt mm. Huoltomiehen! kanssa.
- Tavannut sukulaisia.
- Syönyt pitsaa.
- Antanut NeitiGeelle tuparilahjaksi vasaran ja magneetin tekstillä "Never eat more than you can lift."Minusta se oli hyvä neuvo.
- Vältellyt laskiaispullien näkemistä, niistä puhumista ja niihin koskemista.
- Ihmetellyt miksi perjantaina liputettiin.
- Terrorisoinut yliopistoihmisiä sähköposteilla. Kuten yleensä.
- Päättänyt paastottavista asioista.
- Nauranut koko Kuokkalan sillan mitan ajatukselle sivari-sporticuksista. Niin kovaa, että käteen sattuu ja ohikulkijat kääntyi.
- Tuijotellut nettitv:tä ja oikeaa tv:tä.
- Itkenyt pienen epätoivoitkun.
- Muistellut menneitä unettomuuteen asti.
- Nähnyt painajaista tulevasta harjoittelusta.
- Muuttanut jouluna saadut lahjakortit materiaaliksi.
- Ollut laulamatta kertaakaan ääneen Olen oomeenaa.
- Tajunnut, että kandin paperit on kahden kurssin, yhden harjoittelun ja pienen prosemman päässä.
- Hyvästellyt NeitiHein, joka lähti viikoksi Suomen Lappiin lomailemaan.
- Ollut katkera kaikille lomaileville ihmisille.
- Saanut paljon kehuja uudesta tukasta, kaksi ihmistä on ihan jopa tullut koskettelemaan sitä. Kampaajarakkaus on alkanut.
- Huomannut, että vähän sovellettuna Monopolinkin voi pelata läpi vartissa.
- Raivannut vaatehuoneen ja huomannut että omistan noin viidettoista housut ja paljon muuta.
- Viettänyt ensimmäisen vapaan viikonlopun pitkään aikaan.
- Kotiutunut eräistä tupareista seuraavan päivän puolella.
- Pohtinut Alppeja.
- Piilottanut pakkohymyni kaulahuiviin (ylimielinen dna-poika on kaikkialla!).
- Nalkuttanut.
- Kuunnellut kovin paljon Kings of Leonia.
- Harsinut legginsit kasaan.
- Saanut lesbopaidan (kiitos NeitiGee, näitähän mulla ei vielä juurikaan ollut).
- Huomannut että kevät tulee.
Elämä on ihmeellistä.

perjantai 20. helmikuuta 2009

107: Herran haltuun.

Oi autuus, tutkimuslupalomakkeet on viimeinkin täytetty ja postitettu. Let the waiting begin! Viikonlopun aion viettää varovasti vapaata, maanantaina prosemma projekti jatkuu taas täydellä teholla. Tämä viikko on kyllä ollut hyvin hektinen, olen mm käynyt menestyksekkäästi tenttimässä kursseja kahdeksan opintopisteen edestä ja taistellut kolme päivää tutkimuslupien kanssa. Ja tietenkin olen myös kaatunut! Se tapahtui tänään, mutta mieli (ja oikea pakara) on jo parempi, sillä sain meidänäitiltä tulppaaneja. Saatoin ostaa joululahjakorteilla myös mekon ja alusvaatteita. Mekko pääsee huomenna maailmalle, sillä NeitiGeen luona juhlitaan tupareita. Oiskohan siellä sitä pullaa?
Tämän illan istun tiiviisti nettitv:n äärellä, tyynykasan keskellä, jossa minua viihdyttävät Mallimaailman- ja Muodin huipulle, Genesis, Avaraluonto (aiheena jääkarhut, jännittävää!), sekä valikoima saksalaisia dekkareita. Tiesittekö muuten, että Kauniit ja Rohkeatkin näkyy nykyään netissä? Ihanaa, soitan heti Hanille. Ah ja se uuni täytyy muistaa laittaa päälle, pirkkiksiä valkosipulikastikkeella -vastustamatonta.
Kuvassa uusi lamppuni. Se on kaunis.

torstai 19. helmikuuta 2009

106: Sijaistoimintoja.

Aion nyt ottaa kolmentoista minuutin tauon stressaamisesta, ahdistumisesta ja epätoivosta, joita proseminaarityön tekemättömyys aiheuttaa. Sen mä vaan sanon että tutkimuslupa-asiat on ihan just niin vaikeita ja elämä vielä vähän vaikeampaa.
Ja niihin muihin aiheisiin: Minulla on uusi laukku, se on suuri ja tilava ja nahkainen ja musta ja kaunis ja se näyttää suurinpiirtein (tai juurikin) tältä:
Ja minulla on tapana täyttää se päivittäin mm. kaikella tällä: muistitikku, rahapussi, penaali, kalenteri, prosemmavihko, kännykkä kuulokkeineen, kansio, Pussukka (joka sisältää esim käsirasvan, särky-, ynnä muita lääkkeitä, nenäliinoja, purkkaa, huulirasvoja ja näköjään myöskin plekrtan). Melko paljon Marimekkoa, huomaan.
Avaimista vielä lähikuva, koska Mansikkamaatuska on niin hieno. Omia avaimia on joukosta alle puolet, sillä samassa renkaassa roikkuvat myös NeitiGeen ja meidänäidin vara-avaimet.

Jaahas, se oli sellainen tauko, nyt takaisin sorvin ääreen. Tai siis tutkimuslupa-anomuksen. Aion kirjoittaa pitkän tarinan siitä, missä, milloin ja kuinka vielä toistaiseksi olemattomat tutkimusaineistot tullaan tutkimuksen päätyttyä tuhoamaan.

maanantai 16. helmikuuta 2009

104: Rakas päiväkirja.

Kun aamulla viimein löysin itseni yliopiston luentosalista, huomasin että olin saanut puhelun vieraasta numerosta. Uteliaisuuteni heräsi. Salainen ihailija? Yllättävä lottovoitto? Maksamaton lasku? Vastustamaton työtarjous? Elämäni tilaisuus? Tulipalo? Päätin selvittää mysteerin.
1. Lähetin seuraavanlaisen viestin ko. tuntemattomaan numeroon:
"Kuka siellä oikein soittelee?"
2. Kännykkä piippasi kiihkeästi odotetun vastauksen piinallisen odotuksen jälkeen, juuri ennen tentin alkua:
"Huoltomies! Jos haluat hanan kuntoon ole paikalla, tai anna y-avainlupa."
3. Hämmentyminen tapahtui. Tämä tuli niin yllättäen! (Olen ilmoittanut vuotavista hanoista isännöitsijälle noin neljä kuukautta sitten. Tällöin minun kehotettiin ottamaan yhteyttä suoraan talonmieheen. En ottanut, joten ymmärtänette ihmetykseni.) Ilahduin kuitenkin tästä odottamattomasta kunniasta ja vastasin herra Huoltomiehelle välittömästi:
"Mahtavuutta! Tahdon. Itse kotiudun iltapäivällä, mutta yleisavainta saa toki tarvittaessa käyttää. Kiitos."
4. Kotiuduin hetki sitten ja huomasin välittömästi että herra Huoltomies oli käynyt: kirjoitusvirhe ovessa oli korjattu (jo kolmen korjauspyynnon ja viiden kuukauden odottamisen jälkeen). Sisälle astuessani kiiruhdin kiireen vilkkaa kylpyhuoneeseen tarkistamaan tilanteen. Ystävällisesti herra Huoltomies oli jättänyt käyntikorttinsa wc-istuimen kannen päälle. Kävi ilmi, että vika oli ollut juoksuputken tiivisteissä, jotka on nyt vaihdettu uusiin.
Hurraa!

torstai 12. helmikuuta 2009

101: Yksi risti kaksi.

Toissapäiväinen nimipäivä tuotti tuloksia:
Sain mm. näin kauniita kukkia!
Ja näin paljon muita ihanuuksia, postista ja muualta. Ja tarjottiinpa minulle nimpparikahvitkin.
Mutta sitten eilen. Kaaduin taas. Tällä kertaa taisi murtua vain ja ainoastaan yksi sormi, vähän.

maanantai 9. helmikuuta 2009

Sadas osa: A minor melt-down.

Minua ärsyttää se, että joku unohti hiekoittaa. Minua särkee, koska kaaduin ja satutin selkäni, lonkankoukistajani ja ranteeni. Minusta on väärin, ettei taloudestamme löydy lihasrelaksantteja. Minua raivostuttaa se, ettei aikuiset osaa käyttäytyä. Minua hämmästyttää se, kuinka tyhmiä kysymyksiä ihmiset voi ääneen esittää. Minua raastaa, kun kukaan ei tunnustaudu potentiaaliseksi tutkimusryhmäksi. Minua stressaa se, miten vaikeaksi tutkimusluvan hakeminen on kaupunkien yhdistymisen myötä keksitty tehdä. Minua hämmästyttää se, että kovasti arvostamani yliopiston opettaja aikoo mennä naimisiin ystävänpäivänä (ihan totta, ei kolmekymppinen tohtori voi mennä naimisiin ystävänpäivänä. Ystävänpäivänä?! YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ.). Minua raivostuttaa ne tilanteet, kun joutuu tekemään ryhmätöitä ulkoisesti amisten sivuaineopiskelijoiden kanssa, esim sellaisten jotka eivät osaa a) yhdys sanoja b) muodostaa loogista mindmäppiä c) erottaa dysfasiaa aspergerista (terveisiä vaan. Syökää päänne.). Minua huolestuttaa minun tukka, joka on aina vaan sähköinen ja takussa. Minä en pidä siitä, että luennoille tullaan supisemaan/juoruamaan/pelaamaan pasianssia/piirtelemään vihkoon kukkasia/torkkumaan/besserwisseröimään/hengaamaan/virkkaamaan. Minä en ymmärrä miksi se kupillinen kahvia on maksettava juuri niillä viiden sentin kolikoilla juuri silloin, kun takana on järjetön jono väsyneitä, nälkäisiä ja ilmeisen kiireisiä ihmisiä. Enkä sitä, että juuri sen, joka saapuu eniten myöhässä luennolle on aina ängettävä itsensä mahdollisimman lähelle luentosalin keskipistettä niin, että noin 72% osallistujista joutuu nousemaan tietä tehdäkseen. Minä tahtoisin kyseenalaistaa myös kertakäyttöisten pahvikahvikuppien kansien funktionaalisuuden, miksi ne on niin vaikea kiinnittää kunnolla, entä onko sen reiän siinä kannessa oltava niin pieni ja soikea? Minä ihmettelen mihin se YLE oikein upottaa kaikki ne tv-lupa eurot, ei ainakaan tekstityksiin, se nyt on selvä. Minua inhottaa ihmiset, jotka kaupassa käydessään räpeltelee hevi-osaston tuotteita niin rajuin ottein, että ne lommoutuvat (huom. valikointi on eriasia kuin pahoinpitely). Isännöitsijätoimistolle sellaisia terveisiä, että huomenna on tulossa hyvinhyvin tiukkasanainen ja selontekoa tivaava teksti aiheesta, "miksi hanamme edelleen, viisi kuukautta korjauspyynnön jälkeen, tiptiptiputtavat ja ulko-oven nimikyltistä uupuu vokaali", lisäksi selvyyttä vaaditaan myös siihen, miksi taloyhtiön asukkaille on jaettu ristiriitaista informaatiota korjausvelvollisten tahojen henkilöllisyydestä ja käytettävyydestä. Minä tahtoisin blokata pois kaikki facebook kutsut, ilmoitukset, kyselyt, listoitukset ja muut turhuudet, joissa ei ole mitään sisältöä, järkeä ja/tai viihdearvoa (eli ei, minua EI kiinnosta kuinka kuvailet yksisanaisesti kännykkäsi sijainnin/ylläsi olevat vaatekappaleet/tulevaisuuden suunnitelmasi ja ihan yhtä vähän minua kiinnostaa tietää mitä all mighty google kertoo nimestäsi, kuinka etunimesi kirjaimella voi aloittaa ihanmitävaan, enkä minä kiitos tahdo osallistua ensimmäiseenkään kyselyyn, kilpailuun tai kampanjaan.) Ja sitten minä en tykkää tästä bloggeristakaan, aina se vaan heittää rivit miten sattuu vaikka kuinka koittaa jäsennellä.
"Kun minä olin nuori, ei ollut mitään burn-outteja. Meitä vaan vitutti."
Eipä mulla muuta.
Stressipisteet: noin 7,5/10

tiistai 3. helmikuuta 2009

maanantai 2. helmikuuta 2009

98. osa: Happy go Lucky! Not.

Ihan totta, otsikon viittaama, elokuva -jonka traileri yllä- on ehkä kamalin piitkään aikaan. Se, että katsoja kehittelee koko rainan ajan erilaisia päähenkilön tuhoamis-/kiduttamistapoja ei liene erityisen mairittelevaa. Mutta ei kyllä liioitteluakaan. Onko lama nujertanut brittien pikkuelokuvat? Eihän ne aina ole olleet näin luokattoman säälittäviä yrityksiä, eihän? Minusta tuntuu, että tässä(kin) haettiin sellaista Améliemaista, absurdia hyvämieli-henkeä. Mission failed. Tästä lähtien, kirjoitusinspiraation kadotessa, voinkin aina palata kertomaan tästä kauheudesta.

Siirtykäämme iloisempiin aiheisiin: Muuttaminen on tapahtunut. Tänä aamuna heräsin NeitiGeen ikiomassa, kiintiökiinalais- ja rasvakeitin-vapaassa kodissa. Siirtymäriitistä selvisimme varsin kunniakkaasti ja urheasti, jopa siinä määrin että kannoimme kirjahyllyä viisi (5) kerrosta, vaikka se olisi mahtunut hissiinkin. Vammoilta säästyttiin lähes kokonaan, minulta meni ainoastaan yksi selkähermo jumiin. Ja lonkka kipeytyi. LONKKA. Ymmärrättekö te, että mä olen vasta kakskytkaks?!