tiistai 30. syyskuuta 2008

35.osa, joka on tilastollisesti melkein merkitsevä.

Arvoisat kanssaihmiset, rakas päiväkirja, hyvät hyssykät: Tänään olen oppinut seuraavaa: P-arvon asettuessa välille .01-0.5 (tarkemmin ottaen 0,01 <= p <>humanistipäiviä -ja luonnollisesti myös tilastomenetelmäpäiviä, kuten kaikki muutkin päivät tänä syksynä- joten jotain kivaa olis keksittävä. Jos yhdistäisi housujen ja helmojen hyvät puolet ja tyytyisi tunika-housut yhdistelmään? Ja saappaat, tietenkin saappaat, mutta mitkä (lyhennettynä mutka) niistä? Elämä on valintoja. Enkä mä erityisemmin pidä valinnoista. Ah. Virkkaamisesta puheenollen, eilen luennolla (tietenkin tilastomenetelmä sellaisella) yksi kollegoistani virkkasi patalappuja -akryylilangasta, joka siis on sulavainen materiaali. Pitkien pohdintojen jälkeen ko. kollega totesi akryylipitoisen patalapun olevan oiva lahjaidea vihollisille. Viikon vinkin teille tarjosi Jyväskylän yliopiston Kasvatustietein tiedekunta. Kuka kasvattaa Sinun lapsesi? Oi. Eilen kohtasin kadulla pojan, jonka kanssa kerran kuljin saman sateenvarjon alla. Hynysen mielestä se oli romanttista, enkä ehkä itsekään ole ihan niin eri mieltä, kuin toivoisin olevani. *Huokaus* Ps. Minulle tulee uusi perheenjäsen (tavallaan)! Lisäksi tulossa uusi Harrastus. Elämme jännittäviä aikoja. Loppukaneetti: Pahoittelen tämän päivityksen huonoa laatua ja liiallista liikkuvuutta. Laitettaisko Metsämuurosen piikkiin?

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

34. osa: uusia tuttavuuksia ja tuotteita.

Eilen oli vähän kummallinen ilta. Leffavalintana oli Eastern Promises, jossa mukana mainio Viggo Mortensen aksentin kera. Lampunasentamisesta NeitiGeen residenssissä ei tapahtunut juurikaan edistymistä, sillä unohdin tarvittavat työkalut kotiin. Mutta. Meidän hississä sattui ja tapahtui. Saatoin matkustaa kellarin kautta tänne huipulle tuntemattoman ja hyvin kevyesti pukeutuneen nuorenmiehen kanssa. Vielä vähän hymyilyttää. Sunnuntai on päivistä parhain. Tänään on ollut täydellinen sunnuntai. Heräsin aamulla hyvissä ajoin auringonpaisteeseen, mutta jättäydyin sänkyyn lukemaan hyvää kirjaa, söin kaksi aamiaista ja luin lisää. NeitiGeen (eli Kiken) kanssa teimme jo perinteeksi muodostuneen sunnuntaiaamupäiväkävelyn, tällä kertaa kiersimme Jyväsjärveä. Ihanan värikästä luontoa. Ja mikä olisikaan pitkän lenkin ja kuuman suihkun jälkeen mukavampaa, kuin syödä valkosipulipitoista pastaa ja kääriytyä vilttiin lueskelemaan mielikuvitusmaailman tapahtumia? Iloisena perheuutisena ilmoitan, että talouteemme on saapunut uusi Mikroaaltouuni (edelliselle mitä ilmeisimmin tapahtui jotain ikävää, jonka seurauksena siitä oli luovuttava). Ja koska mikroaaltouunin edellinen omistaja on Äijä, on mikroaaltouunikin astetta äijempi: säätönappuloitahan ei juurikaan ole. Tarvittavat elintarvikkeiden lämmitystoimenpiteet voidaan suorittaa käyttämällä apuna pihtejä. Lupaus seikkailusta, sanoisin. Koska edellä mainitusta kirjasta loppuivat sivut kesken, aion siirtyä elokuvien pariin. Luulen, että esimerkiksi Bridget Jonesit sopisivat tällaisen sateisen sunnuntain tunnelmaan. Kyllä vaan. Taidanpa käpertyä alkovin nurkkaan tyynyjen keskelle mussuttamaan suklaajäätelöä suoraan purkista. Joko kohta voi sytyttää kynttilät ja keittää teetä?

lauantai 27. syyskuuta 2008

33. osa: Syysinventaarioiden ensimmäinen erä.

Tältä näyttäis korulaatikko. Luulen ison osan näistäkin päätyvän Kirppis-laatikkoon (joita on jo useita: kaksi kengille, yksi astioille ja yksi vaatteille, joita tosin on myös kahdessa jätesäkissä). Kuka lainais isoa autoa?

Leppoisaa launtaita! Itse aion siivoussessioiden jälkeen kohdata NeitiGeen leffailun ja valojen merkeissä.

Loppukevennyksenä tahtoisin tarjota uusimman löytöni, sarjassamme mainiot mainoslauseet. Ja jokuhan siis saa palkkaa näistä. Oh well, It's a wonderful world.

perjantai 26. syyskuuta 2008

32. osa: Sorbettia ja sormivammoja.

  • Eilinen. Kuinka vaikeaa onkaan saada aika kulumaan kun odottaa jotakin tai jotakuta? Ompelin kaikki viimeviikolla takeista ympäriinsä lennelleet napit takaisin paikoilleen, kannoin kotoa rikkinäisen mikroaaltouunin ja muut roskat, kannoin kotiin uuden lipaston ja korjasin sen (kenkien säilytysongelma on ratkaistu!), organiseerasin keittiön kaapin päälliset, puhuin puhelimessa, keitin kahvit äitille, satutin sormeni, pelasin pasianssia, katselin Maailman ympäri 80 päivässä -dvd:tä, ihastelin syysmaisemaa, vilkutin remppamiehille..

Ja odotus palkittiin! Ainoastaan tunnin aikataulusta jäljessä Neiti Tanssii Kadettien Kanssa saapui ilahduttamaan elämääni. Kaupan ja Filmtownin kautta kirmasimme hellan ääreen tortilloja tekemään ja oheista höpöhöpöleffaa katselemaan. Oikein oli mukavainen ilta, pienistä vastoinkäymisistä ja pahasta sorbetista huolimatta. Joko kohta uudestaan?

Seuraavaksi marssin kohti sitä samaista Filmtownia, palautan eilisen leffan ja vaadin korvausta psyyk./fyys. kärsimyksistä, sillä dvd ei toiminut täydellisesti.

PS. Ihanaihanaihana. Think I'm in lööv. PPS. This one is for Annika: I hope all this spoken language in written form doesn't freak you out :) Just concentrate on the words you can recognise!

torstai 25. syyskuuta 2008

31. osa: Kirppiskeikka.

Lauantain kirppikseltä mukaan lähtivät kuvassa näkyvät tuotteet, joista ruudullinen, pallollinen, keltainen ja vihreinen ovat Pikkupirjon omaisuutta. Ja tahtoisko Hynynen ton mekon?

Villatakki on niin lämmin, etten luovu siitä koskaan. Myös kaulahuivi ja pipot ovat pidettäviä. Keittiön pöydälle ostin Anopinhampaan.

Kasveista puheenollen, viime jouluna saatu Tulilatva on alkanut kukkia! Keväällä akateemisesti istutettu Kiinanruusu on myös lähtenyt hyvin kasvuun. Ja ne paprikat! Kuulkaas, ne tekee paprikoita Mummin parvekkeella. Ihmeellistä! Peikonlehti puolestaan alkaa olla jo liiankin suuri, yksi pistokas tarjolla -kuka tahtois?

Loppuun vielä PäivänBiisi. Tänään on niin kertakaikkisen mainio päivä! Aamun olen käyttänyt siivoillen ja laulellen, seuraava missio on lankata kaikki mustat saappaat (3 paria). Aion ehtiä myöskin Tiimariin ennen Neiti tanssii kadettien-kanssa:n junan saapumista Helsingistä. Jatkosuunitelmiin sisältyy leipomista, valojen bongausta, hyvyyksiä, halauksia ja elokuvia. Voiko enempää toivoa?

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

maanantai 22. syyskuuta 2008

29. osa: uusia tuttavuuksia!

Tässä tää Metsämuuronen nyt sitten olis, otsikolla Tutkimuksen tekemisen perusteet ihmistieteissä. Siitä tulee niiin hyvä prosemma! Hynyselle terveisiä, ihana oot.
  • Ja sitten se toinen uusi tuttavuus. Missy Higgins. Tämä laulu on soinut nyt koko viikon, ja ison osan edellisestäkin.
Kiire! Hetken päästä minun pitäis taas olla imemässä itseeni tutkimusmenetelmällistä tietoutta Seminaarinmäellä. Mutta siitä tulee hauskaa, sillä aion hyödyntää tilapäisen autollisuuteni ja kierrellä kirppiksiä kaveriporukalla koko loppuillan.

perjantai 19. syyskuuta 2008

28. osa: Kiivi!

Rakas päiväkirja. Tänään söin kiivin. Ja eilenkin. Eikä pääni edes räjähtänyt!
Ihmeiden aika ei olekaan ohi.

torstai 18. syyskuuta 2008

27. osa: päivän puheenaiheet.

Käyttäytymishäiriöitä käsittelevän luennon inspiroimina päädyimme tänään keskustelemaan parisuhteista. Päivän suurin oivallus lienee se, että etäsuhteiden etuna on nimenomaan se etäisyys. Kun se ero tulee, siihen entiseen ihanaan (eli EI:hin) ei ole kovin todennäköistä törmätä koko ajan ja joka paikassa. Splendid! Kuvassa esittäytyvät erkka-apinani, he ovat tuliaisia Intiasta. Nyt kaipaisin nimiehdotuksia näille niin nimettömille eksoottisille artefakteille*. * Aion myöhemmin palata aiheeseen Artefaktit. Itsehän olen nyt loikannut osittain humanistisen tiedekunnan puolelle, sillä seurauksella, että olen viettänyt eräänkin aamupäivän pohtien Taiteen olemusta. Mitä on taide? Kuka sen voi määritellä? Homo Aestheticus?

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

26. osa: OKLpoika.

Harrastan sähköpostikirjeenvaihtoa etäystäväni kanssa. Jostain syystä viesteissä on alkanut kummitella eräs OKLpoika. Seuraavassa otteita ko. ilmestymisistä. Toisin kun teillä, meillä ei täällä valitettavasti opiskele yhtään miesmallia/hunksia/unelmien poikamiestä. Sääli. Sen sijaan meillä onOKLpoikia ja Liikunnanpoikia, jotka siis näyttää kaikki ihan samalta: sellaiselta vähän turhan trendikkäältä, vähän liian urheilulliselta ja vähän vaan älykkäältä. Missä kaikki muusikot on?! -- Äsh. Ja tuossa mua vastapäätähän istuu nyt juurikin sellainen edellä mainittu OKL (opettajankoulutuslaitos) poika. Se nauraa välillä jollekin. Yksin. Onkohan se ihan terve? Ainakin sen pitäis kammata sen tukka. Ja täyttää 15. Miten nää fuksit voi olla näin NUORIA? -- Apua! Nyt sen OKLpojan puhelin soi täällä. Et usko mikä soittoääni! No tietenkinJustin Timberlaken Sexy Back. Tietenkin! -- Onko nyt niin, että se OKLpoika (jolla on soittoäänenä Justinin SexyBack) seuraa mua? Mä olen taas täällä niiden ATK-luokassa, ja se juuri pyörähti tässä -tietenkin puhelin soiden. Anböliivablöö. Mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa? Miten tää tulkitaan? Tarja?

tiistai 16. syyskuuta 2008

Kahdeskymmenesviides osa, joka vie meidät ajassa taaksepäin.

Tässä kuvamateriaalia tasan vuoden takaiselta retkeltä eräälle rauhoitetulle koskelle ja sen ympäristöön (ja kukaan ei nyt hermostu, meillä oli erikoislupa mennä sinne). Paikanpäältä löytyi riippusiltakin, mutta kuvamateriaali on kovan keinunnan seurauksena suhteellisen käyttökelvotonta. Kävimme myöskin "huvilassa", jossa presidentti Kekkonen aikoinaan yöpyi kalareissuillaan ko. koskella. Juuri tällaisten syiden takia pidän siitä, että sukumme on laaja, mutta tiivis.

maanantai 15. syyskuuta 2008

Kahdeskymmenesneljäs osa, jossa tirkistellään Timanttien taa.

Oheisessa kuvassa näette uuden kattovalaisimeni blingblingit. Kuvan ulkopuolelta löytyy myöskin harsomainen varjostin osuus. Ja tuo esteettisesti miellyttävä hahmo helyjen takana on Pikkupirjo, eli sisareni. Mehän emme kanssaihmisten puheista poiketen juurikaan muistuta toisiamme. -Jollei (vaate)tyyliä, puheääntä ja geeniperimää lasketa. Mutta se onkin jo ihan toinen tarina..

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Kahdeskymmeneskolmas osa, joka ei ole ollenkaan lämminhenkinen.

"Karma ei merkitse kohtaloa, sillä jokainen voi vaikuttaa omaan käytökseensä. Lisäksi on erilaisia karmaa puhdistavia seremonioita, joilla lievennetään pahan karman seurauksia ja voimistetaan hyvän karman vaikutusta." (Wikipedia) Noniin. Kuka kertoisi mitä nämä "puhdistavat seremoniat" käytännössä oikein ovat? Kaksikymmentä pilkku viisi vuotta. -Niin kauan elin elämääni toukka-vapaasti. Kunnes. Siivousoperaation yhteydessä (entisessä kodissa, suurinpiirtein vuosi sitten) keittiön laatikosta löytyi toukka. Jonkin ajan kuluttua siivouskomerossa tuli vastaan toinen. Eikä siltä tieltä ollut enää paluuta. Tänään palasin viikonlopun vietosta väsyneenä ja vähän surullisena. Ja kuka tulikaan vastaan? Tietenkin Toukka (älkööt hän levätkö rauhassa). Toukka. Minun. Uudessa. Kodissa. Huutomerkki. Tämä on Vääryys. Olen ehkä korttelin siistein ihminen. Siisti sillä tavalla pedantisti ja desinfioivasti. En harrasta irtokrääsää, en koriste-esineitä kirjahyllyssä, en pölypalleroita sängyn alla, en likakertymiä ovenkarmien päällä. Tapana on oikeasti siivota perusteellisesti ja usein, koko koti kerralla. (Tästä kaikesta on joskus kuultu kuittailua erinäisiltä tahoilta. Lämpimiä terveisiä vaan.) Mutta ei auta. Ne kirotut loiset ja tuholaiset ovat mitä ilmeisimmin pesiytyneet omaisuuteni sekaan pysyvästi. Tai niinhän ne luulevat, nuo vähäkromosomiset ja aivottomat ameebat! Tästä alkaa taistelu. Huomenna hävitän kaikki edellisessä kodissa majailleet kotilaatikot yms. tuotteet. Ylihuomenna soitan Tuholaistorjuntaan ja Armeijaan. Kiitos. Toukkaepisodista eteenpäin tämä ilta on edennyt syöksylaskua alaspäin. Mainittakoon muutamia esimerkkejä, koko kauheutta ei kuitenkaan uskoisi kukaan: - Uudesta lampustani on mystisesti kadonnut yksi kristallikertymä. - Lapsuudenkaverini pääsi jatkoon Idolsissa -enkä minä nähnyt. - Sisareni ryntäsi ulos ovet paukkuen. - Näen jokapuolella potentiaalisia toukkia (tällaisiksi kelpaavat niin parketin halkeamat, leivänmurut paahtimen vieressä, tummat värisävyt lattiassa, kuin luomet ihollani..). - Unohdin napata pienen pillerin. - Sorruin lohtusuklaaseen. - En muistanut onnitella nimpparisankaria. *Huokaus* Huomenna tietenkin koko päivä erinäisiä tilastollisia menetelmiä. It's like ten thousand spoons when all you need is a knife.

torstai 11. syyskuuta 2008

Kahdeskymmenestoinen osa: Halipulamiehen ensiesiintyminen.

Kahdeskymmenesensimmäinen osa, jossa onnitellaan Mummia, lainataan Professorien aatteita ja innostutaan opiskelusta.

Paljon onnea Mummi! Tällaisen toivoisin sinulle. Luulen, että jo mansikkakakun ajattelemisella on mielialaa (ja makeanhimoa) nostattava vaikutus ihmisiin. Hyvänmielen lisäämiseksi tahtoisin jakaa kanssanne tämän päivän suurimmat oivallukset: 1. "Hulluuden määrä on vakio." (Tämähän antaa tiettyjä vapauksia, eikö?) 2. "XY tuo kaikkea kivaa tullessaan, mutta siihen sisältyy myös omat riskinsä." (Kenties esim edellä mainittu hulluus lukeutuu näihin?) Mihin nämä ihmiset oikein on aiemmin piilotettu?! Kohtalon ivaa, että luennoitsijoiksi on löydetty tällaisia Persoonallisuuksia vasta nyt, opintojen viimeisenä vuonna. Hmmph. Olen lähes vakuuttunut, ettei opiskelu koskaan ole ollut näin HAUSKAA. Jos olisin neitiGee (nimimuutettu), saattaisin jopa vähän rakastua. Vai tämäkö on nyt se, mitä monet motivaatioksi nimittävät? Jostain käsittämättömästä syystä olen siis suorastaan melkein nauttinut luennoilla istumisesta tänä syksynä (olkoonkin, että niitä on ollut vasta muutamia). Suurin syy innostukseen lienee höpöhöpön suhteellisen surkastunut osuus meille suunnattavasta informaatiosta. Ja luentopakko. Jotenkin se tuntuu suorastaan kiehtovalta velvoitteelta. Nytkö siellä siis luennoidaan sellaisista asioista, joita jokainen tallaaja ei maalaisjärjellään osaisi kysyttäessä vastata? Tämäpä odottamaton ilo! Ehkä olenkin kaivannut nimenomaan sitä, että meitä haastettaisiin älyllisesti. Emotionaalisesti sisällöttömät höpöhöpöluennot ovat huomattavasti raskaampia käsitellä, kuin sellaiset, joissa saattaa joutua jopa itse ajattelemaan. Lukemisen ja kirjoittamisen erityisvaikeuksiin keskittyvät osiot ovat myös ajankohtaisen kiinnostavia, sillä olen menossa sijaistamaan erääseen pienryhmään. Kouluikäiset tuntuvat tosin kohderyhmänä hiukan vähemmän omalta, mutta eiköhän siitäkin selvitä. Proseminaarin aihekin saattaa olla jo hahmottumassa, karkeasti ja kaukaisesti.. Mutta kuitenkin! Menetelmäopinnot tietystikin aiheuttavat ajoittain ylimääräisiä sydämenlyöntejä ihan jo ideatasollakin. Tähänhän se psykologin ura kerran jo kaatui. Hmmph. Humanisteilla on helpompaa! Mistä tulikin mieleeni, että olen nyt ottanut ensimmäisen konkreettisen askeleen matkalla kohti turkulaisuutta ja humanistiutta. Ja ne Alpitkin polttelis jo. Tulevaisuus, tule jo! Jotenkaan ei millään malttais odottaa, että sais ne kandinpaperit toiseen ja matkalaukun toiseen käteen. Kevättä kärsimättömästi odotellessa aion kuitenkin ottaa ilon irti syksystä. Viikonloppuna kävin jo kaivamassa saappaat vintiltä, tilalle kannoin kesäkengät, mekot, ynnä muut tuotteet, joita kaipaillaan käyttöön aikaisintaan maaliskuussa 2009. Muutamia syyshankintojakin olen tehnyt, ja toki tahtoisin tehdä lisääkin. Ainakin paksu villatakki olisi tarpeen, sellainen akryylivapaa ja maailmoja syleilevän pehmoinen. Ja nilkkurit. Sellaisia mullei vielä ollutkaan. Paitsi ne yhdet, jotka juuri kävelivät kohti amiksen asuntolaa sisareni jalkoja lämmittäen. Torstai toivoa täynnä.

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Kahdeskymmenes osa, joka pureutuu arjen hankaluuksiin.

Kaikki varmastikin ovat jo tietoisia talomme remonttitilanteesta. Kertauksen vuoksi kerrattakoon ja kerrottakoon, että armasta asuinrakennustamme korjaillaan sekä sisä-, että ulkopuolelta. Vaikkakin remonttimiesten välitön läsnäolo on kiistatta rikastuttanut elämää kuluneiden viikkojen aikana, voidaan rehellisyyden nimissä todeta siitä aiheutuneen/aiheutuvan myös ei-toivottuja harmeja arjen pyörittämiseen. Pureutukaamme seuraaviksi niihin.
Ikävä seuraus numero yksi: Herääminen, kello nollaseitsemän joka arkiaamu, korvatulpilla tai ilman. Mutta! Tästä johtuen olen innostunut jonkinasteiseen aktiivisuuteen aamuisin. Minä! Ihmeitä siis tapahtuu.
Ikävä seuraus numero kaksi: Häiriintyminen. Korjaustoimenpiteitä suorittavat mieshenkilöt eivät välttämättä ole niitä kaikkein kauniskäytöksisimpiä tai -sanaisimpia joita maa(lausteline) päällään kantaa. Mutta! Olen oppinut uusia tapoja ilmaista agressioitani. Lisäksi sanavarastoni on laajentunut (terveisiä Reiskalle ja Penalle).
Ikävä seuraus numero kolme: Kuumuus. Valitettavasti tällä ei juurikaan voi viitata ko. mieshenkilöihin, vaan ilmanalaan. Täällä on suhteellisen trooppista. Mutta! Maali kuivui nopeasti, eikä villasukkia tarvita.
Ikävä seuraus numero neljä: Kuntoilu. Hyötyliikunnan määrä on moninkertaistunut, mikä on ikävää kamalassa kiireessä (lue: aamuisin). Mutta! Paino on pudonnut tämän ja edellisen kohdan kombinaation (kenties hyvyyskieltäytymiselläkin on vaikutusta asiaan) seurauksena, samoin on havaittu kehitystä tapahtuneen pohje-, pakara- ja reisilihaksissa.
Ikävä seuraus numero viisi: Epätietoisuus. Kaikkia ikkunoitamme peittää paksuhko kerros muovia, joten näkymät mm. Jyväsjärvelle ovat tilapäisesti estyneet. Näin ollen myöskin säätilan tarkkailu on vaikeutunut huomattavissa määrin: vaihtoehtoja ilman määrittelyyn on toistaiseksi kolme: 1. seitsemänkerrosta alaspäin, 2. kaksi kerrosta ylöspäin 3. kilautus kaverille. Mutta! Elämä on paljon jännittävämpää ja pukeutumiseen käytettävään aikaan on kerrankin olemassa loogillinen ja katu-uskottava syy.
Kas näin. Eiköhän tässä ollut avautumista tälle päivälle. Valitettavasti tietotekniset taitoni/kärsivällisyyteni eivät nyt riittäneet kuvamateriaalin liittämiseen. Jostain syystä tämä systemlaget heivasi kuvat aina ihan vääriin paikkoihin, ja vielä tekstitkin kaupan päälle. Kiva.

maanantai 8. syyskuuta 2008

Yhdeksästoista osa, jossa muistellaan elämän pieniä iloja.

...Ja sitten sisarukset lakkasivat kyntensä. Pienenähän kynsien lakkaamisoperaatio oli aina Taianomainen Elämys, johon liittyi oleennaisesti useita tunteja kestävä pakottava tunne olla koskematta mihinkään (ettei lakka tartu/rikkoonnu/sotke), pitää sormet harallaan ja heilutella käsiä hysteerisesti toivoen ilmavirran helpottavan hypeä. Luulenpa, että hipsuttelen heti huomenissa ostamaan ikioman punaisen kynsilakan. Ihan vaan nostalgian nimissä.

lauantai 6. syyskuuta 2008

Kahdeksastoista osa, joka on namikas ja arvoituksellinen!

Skädääm! Kuka tietää mitä täällä tänään valmistettiin?