455: "Ei ole oven vika jos oven takana on ongelmia, ei vaikka usein ovi onkin se joka niistä kärsii"

Ensin oli lippulappulipare ilmoitustaululla, sitten tupsahti toinen ja kolmaskin postiluukusta. Lemminkäinen se siellä pyysi ymmärrystä, sillä meidän talossamme sähkösaneerataan -yllättäen, pyytämättä ja melkoisen kovaäänisesti. Ensimmäisenä ajattelin että tietenkin, sillä putki-, hissi-, julkisivu-, ja pintaremontit on jo kaikki koettu edellisissä asunnoissa. -Tokihan sähkösaneerauskin on koettava! Toinen ajatus alkoi kypsyä lipareissa toistuvaa timanttiporaus-termiä googletellessa. Kolmas ajatus oli edeltäjänsä tavoin painokelvoton ja syntyi remonttimiesten marssiessa vihellellen rappukäytävään keskiviikkona kello nollaseitsemän. 

Ymmärrykseni arvon Lemminkäistä kohtaan ei varsinaisesti kasvanut kuullessani rempparampen kannustavan kolleegaansa sanoin "Kyllä säkin Ville vielä opit kun muutaman reiän porailet".  Rappukäytävässäni poraa käyttelee siis joku teini-ikäinen työelämääntutustuja. Oh well, se selittäneenkin sen että toisen kerroksen hissinovi on kiilattu kiinni säjköjohdoilla ja nippusiteillä. Ja ehkä myös sen, että poraaminen tapahtuu usein juurikin kello 07-09, sellaisessa rytmissä että uudelleen nukahtaminen on täysin mahdotonta. Ja että tupakkataukoja on useita, ikkunani alla. Ja että  ruokatauko on paitsi siestan mittainen, myös ulkoistettu Ylä-Ruthin terassille. Ja että porauspölyä on imurin hurinasta huolimatta jo kaikkialla, vaikkei asuntoja vielä ole ehditty rei'ittää.

Joku kärsimätön siellä saattaa miettiä kuinka tämä kaikki liittyy otsikkon tekstiin. No tietenkin siten, että olen roudauttanut*tselleni ääni- ja pölyeristeeksi välioven.   Voin kertoa, että   umpipuuiudessa(?) on sekä hyviä, että huonoja puolia. Vahvuus on funktionaalisuus: todellakin indeed se eristää ääniä, tänä aamuna en kuullut Villen kiroavan kertaakaan! Toisaalta on hieman ikävää, että oven mahduttamiseksi jouduin luopumaan sekä kenkätelineestäni, että toimivasta -ja visuaalisesti ennen niin kovin miellyttävästä- eteisestäni. Toki oven mahdollistamat uudet melodramaattisuuden muodot ilahduttavat, jotenkin tuollaisen ihan oikean ja massiivisen oven paiskominen on elämän epäkohtia alleviivaavampaa kuin keittiön huopapaloilla vaimennettujen kaapinovien heiluttelu..

*Kiitos avusta Pulla, oli oikein armollista ettet menettänyt hermojasi siinäkään vaiheessa, kun tuhatkiloinen ovi hyppysissämme huomasimme jo ohittaneemme oikean kerroksen. Sellastahan voi sattua kenelle vaan, että tavallaan hetkeksi unohtaa missä asuu,ja että sitten kuittaa erheensä tulkitsemalla riipaisevasti Mun koti ei oo täällä-biisiä. Lupaan, että sitten kun (ehkä jo helmikuussa?) on aika kantaa ovi takaisin vintille, nakitan talkoisiin jonkun muun. 

- otsikko lainaus Miika Nousiaisen kirjasta Vadelmavenepakolainen (suosittelen!)