Ajattelin että tänään skarppaan. Yritin herätä aikaisin, mutta jouduin torkuttamaan tunnin. Ehdin kuitenkin napata aamupalan ja lukea kolmanneksen lehdestä ennen bodypumppiin säntäämistä. Treeni oli tiukka, samoin minun hermot. Joku niissä jumppamummoissa nyt risoo. En ymmärrä miksi pitää tulla tunnille jos a) ei aio tehdä ohjelmaa b) tekee ohjelman väärin. Kertakaikkiaan järjetöntä! Tänään tavallisten Rytmittömien (siis niiden, joiden on ilmeisen mahdollista pysyä tahdissa elui rytmissä eli sykronoitua musiikkiin) lisäksi paikalla oli mm. yksi rouva, joka teki kaikki sarjat järjettömän suurilla painoilla ja kivuliaan näköisillä virheasennoilla. Lukita hyvä ihminen ne rantees! Ja pidä se selkä suorana! Äläkä anna polven mennä varpaiden yli! Yritä nyt edes olla yliojentamatta niitä niveliä! Mene heti kotiin! Hyvänenaikasentään! Kyllä mulla kuulkaa stressipisteet nousi, vaikka kuinka koitin kanavoida adrenaliinini raudan nostamiseen. Lisäsin hauiksiin ja ojentajiin kilot per pää.
---
Päivän opiskelutavoitteet eivät valitettavasti kuitenkaan yltäneet aivan toivotulle tasolle. Yhden oppimispäiväkirjan sain kirjoitettua (ainoastaan viikon myöhässä), mutta lukeminen oli harvinaisen ylivoimaista. Yritin lukea artikkeleita internetin kautta, mutta niiden kelaaminen näytöllä edestakaisin oli liikaa vaadittu näillä hermon riekaleilla. Kirjaankin tartuin, mutta totesin ettei aivokapasiteettini etenkään ilta kahdeksan jälkeen riitä sisäistämään seuraavankaltaisia termejä: transkraniaalinen magneettiresonanssistimulaatio, magnetoenkefalografia, positroniemissiotomografia ja elektoenkefalografia. -Ja tämäkö oli se suomenkielinen osuus kognitio- ja neuropsykologian tenttimateriaalista (jota kaikenkaikkiaan on hiukan alle tuhat sivua, taskuraamatun fonttikoolla)? Oisko oljenkorsia?
---
Mutta ei tämäkään päivä ole ollenkaan täysin ikävä ollut. Postilaatikosta tupsahti tuulahdus Atlantin takaista maailmaa! NeitiHeiltä tuli noin kahden metrin mittainen kirje, joka saattoi kirvoittaa muutaman ikävänkyyneleen. Mutta nehän on hyviä kyyneleitä, on ihanaa kun joku jota kaipailla jääkylmän sateen piiskatessa ikkunaa, viulujen soidessa ja teemukin höyrytessä. (Okei. No nyt lipsahti hiukan hallusinaation puolelle. Kukaan ei piiskannut mun ikkunaa, yksikään jousisoitin ei soinut, enkä edelleenkään voi sietää teetä. Mutta siis teoriassa.)
---
Nyt vähän harmittaa, että söin kaiken jäätelön eilen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti