keskiviikko 4. tammikuuta 2012

509: Vitsauksia.


Tänään jätän kotini banaanikärpäsineen sähkömies-Villen armoille. Asennuslistalla ovat ovipuhelin ynnä pari muuta pömpeliä, joiden tarpeellisuudesta en ole täysin vakuuttunut. Olen valmistautunut kaaokseen rullaamalla valkoisen mattoni suojaan, raivaamalla kengät ja vaatteet pois eteisestä, siirtämällä mööbelit antennipistokkeen edestä ja sijoittamalla sinne tänne  informatiivisia lippulappusia:

- Tämä on jääkaapin johto, älä irroita sitä. Mutta jos irroitat, kiinnitä se pian uudelleen.
- Pöytälevy on irtonainen, älä tuuppaa sitä.
- Pidän miehistä, jotka imuroivat omat sotkunsa.





EDIT:
Kahdeksan tuntia myöhemmin palasin kotiin, jossa eteisen uudet asiat kiiltelivät uutuuttaan. Valitettavasti eivät kuitenkaan niin kirkkaasti, ettenkö olisi huomannut kaiken kuorruttuneen remonttipölyyn ja surullisen kuuluisan välioven nojailevan tyynesti vaatekaappiini siten, että kulku keittiöön oli mahdotonta ja vaatekaapille pääsy ehdottomasti poissuljettu. Kattoa kiertää koteloitu kaaplei, kylpyhuoneen lattialämmitys ei enää toimi ja Orkidea näyttää hieman viluiselta, mutta palovaroittimien määrä sen sijaan on kaksinkertaistunut.

Ville antoi, Ville otti.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ihanks totta? onks ville reiskoja jotka siivoavat aiheuttamansa sotkut??? Sille vois olla käyttöä muuallakin...
jos vaikka ottasit purkkiin, vois lainata joskus :>

Ella. kirjoitti...

On täällä imurilla sutaistu ja pöydän kulmalle oli ystävällisesti jätetty jonkinlainen siivousliinapakkais. Mielelläni purkittaisin Villen, mihin osoitteeseen lähetetään? Timbuktu?