perjantai 9. syyskuuta 2011

439: Muffinssi-hifistelyä

Ennen (Pikkupirjon toivomaa) reseptiä tahtoisin alleviivata muutaman muffinssien onnistumista edistävän asian. Ensinnäkin: kananmuna vatkataan rikki, ei siis vaahdoksi, eikä missään nimessä yhdessä sokerin kanssa. Ja toiseksi, kaikkien ainesten tulee olla huoneenlämpöisiä. Kuohkeuden saavuttamiseksi kuivat aineet ja kananmuna, rasva ja maitotuote-seos sekoitetaan ennen varovaista yhdistämistä eri kulhoissa. Paistamisen tulee tapahtua kuumassa uunissa niin pian kuin mahdollista.

Tusina mahtavia muffinsseja:
dl vehnäjauhoja
tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
1 kananmuna
dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g suklaamuruja*
1 dl öljyä (tai 125grammaa margariinia)
2 dl kermaviiliä (tai piimää/jogurttia/ranskankermaa)

Laita uuni lämpiämään, 180C on ihanteellinen tavoite. Asenna paperivuoat muffinssipellille (tai voitele pelti). Sekoita jauhot ja suklaat keskenään. Vatkaa kananmun ja lisää siihen sitten sokerit, öljy ja kermaviili, kääntele lopuksi joukkoon jauhoseos. Lusikoi taikina vuokiin ja paista uunin keskitasolla n. 20 minuuttia. Anna vetäytyä muutama minuutti ennen irroittamista ja jäähdytä ennen tarjoilua. Nauti hyvässä seurassa, tai vaihtoehtoisesti hissimusiikkia kuunnellen, kirja toisessa ja kahvikuppi toisessa kädessä.

 * Suklaa voi olla maito-, tummaa-, tai pähkinäsuklaata. Tai ei suklaata ollenkaan, sillä sen voi korvata esimerkiksi pähkinärouheella, omena tms. raasteella tai marjoilla!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä
<3: pikkupirjo, jolle tuli muffinssi nälkä

Ella. kirjoitti...

söin juuri viimeisen, mutta ajattelin leipaista sunnuntaiksi omena-kaneli-versioita! ellen sitten löydä sitä täydellistä porkkanakakun ohjetta.

Anonyymi kirjoitti...

leipastaan perjantaina!