247: "Ihan kun me oltais vähän huppelissa"*

Päätimme FräuleinJo'n kanssa, että on säälittävää istua yksin kotona tällaisella säällä. Joten suuntasimme uupumuksesta huolimatta kaltaistemme trendikkäiden nuorten aikuisten joukkoon, terassille. Kotimatkasta muodostui oletettua pidempi, sen sisältäessä sekä McDonaldsista noudetut iltapalat ja niiden piknik-henkisen nautiskelun ja haaveilupitoisen yllätysiltalenkin uuden suosikkikaupunginosan läpi. Kaikki oli jollei nyt aivan sitä ihaninta, niin ainakin tositosi-ihanaa.

Kyllä, ruohokin tosiaan näytti vihreämmältä aidan toisella puolella (toim. huom. kuvausten yhteydessä ei vahingoitettu lauta-aitoja, kurkistelu suoritettiin valmiista kolosta). Yksi kesäheinänen piti poimia matkalta mukaan ja ikuistaa hississä, jonka tunnelma ja äänimaailma lähentelee huomattavissa määrin ruotsinlaivaa.

*Tokikaan emme todellisuudessa olleet päihtyneitä, vaan ainoastaan onnellisia. High on life! -Kuten Innomiehen Pohjois-Kalifornialaiset ystävät sanois.

246: Maalari maalaisi

-jos vain osaisi päättää maalin värin. Juhannuksena tuli koluttua myös aittoja, joista löytyikin kauan kaivattuja aarteita.

Jakkara on tarkoitus sijoittaa viime viikolla hankkimani peilipöydän (siitä lisää myöhemmin) alle, mutta ensin se kaipaa uudistusta. Tahtoisin maalata jalat mustalla Miranolilla, mutta kun niissä on sellainen jännittävä kumipäällyste, jonka päälle on ihan turha maalata, mutta joka ei millään suostu irtoamaan. Aikomus olisi ommella uusi huppu, jostain mustavalkoisesta kankaasta, kenties Marimekon Tantsusta.

Toinen mukaan tarttunut objekti oli häätöäänestyksessä hävinnyt leipälaatikko, joka mätsää mukavasti NeitiHeiltä perittyyn keittokirjatelineeseen. Kunto on molemmissa kaikinpuolin hyvä, mutta oranssi väri auttamatta liian iloinen ja reipas. Luukku on luonnonvalkoinen ja sellaiseksi se saa jäädäkin, joten valkoinen maali on poissuljettu vaihtoehto myös muun laatikon kohdalla. Pitäisi keksiä joku ajan hengen mukainen, hillitysti retroinen väri.

Olen nyt tuijottanut näitä viisi päivää.

Ideoita, anyone?

245: Keskikesän idylli.

Juhannusta vietettiin jälleen perinteikkäästi (epävakaisen sään armoilla) mökillä. Seurueemme saapui saareen torstai-iltana, sopivasti nostamaan katiskan järvestä ennen auringon laskua.

Mummin kalansaalis oli vertaansa vailla, Väinämöinen olisi saanut oivan instrumentin!

Aattona taivallettiin keräämään sen seitsemän sortin kukkasia kaukaisilta kedoilta.

Kun oikein lähelle uskaltaa, voi heinikosta löytää vaikkapa tällaisia huimapäitä: Kotimatkalla piti pysähtyä haistelemaan siltaa, sillä siinä on hellekeleillä kesän ihanin tuoksu: terva.

Tarkoitukseni oli kuvata hiekkatien reunalta näkyvää jyrkkää ja kivikkoista pudotusta veteen, mutta näemmä linssi osoittikin yläviistoon.

Illan tullen (ja sateen hetkellisesti tauotessa) hipsuttelimme laiturille tähystämään vastarannan kokkoja. Sateen yltyessä perinteiset yhteislaulut tosin jäivät laulamatta.

Ja oi kuinka satoikaan! Pilvipeite oli niin paksu, että yötön yökin pimeni ja vaati tunnelmallista lyhty-valaistusta.

Huonosti nukutun yön ja tiukan tietovisan jälkeen, Juhannuspäivänä seurueemme koko tuplaantui, samoin lettujen kysyntä.

Eräs nuori neiti sai mato-ongella valtaisan lahnan (tai jonkun muun limaisen & lituskaisen kalan), joka myöhemmin savustui ja tuli syödyksi.

Sunnuntaina iski pakottava tarve kerätä kottikärryllinen kiviä kukkapenkkiin. Etsintöihin osallistui ohikulkijoiden iloksi varsin tyylikästä naisväkeä.

Poikkesimme pikaiselle yllätysvisiitille myös meidänmummin lapsuudenkotiin, joka sekin sijaitsee Suomen parhaalla saarella.

Takaisinpäin tullessa oli aikaa ihmetellä luontoa. Tämä tässä on ohdake:

Ja tämän kuvan kuvatekstin teille tarjoili Irmatäti: "Tässä on jotain sellaista, mitä ei oikeasti enää ole!" Siis naavaa. Puussa.

Se oli Juhannus se.

244: Ihanaa juhannusta!

243: Villejä rubiineja.

Eilisen juoksulenkin venyttelytauolla (se on se hetki, jonka aikana pysähdytään hengittämään) poimin pientareelta lupiinin. Tänään sain sen seuraksi pelargonian, joka oikeastaan kuuluisi keittiön ikkunalle.

242: Räsyrakkaus.

Kokonaiset kaksi ja puoli metriä mäntysuovalta vienosti tuoksuvaa ihanuutta! (Irmatäti tosin kehoitti juuri puhelimitse mainitsemasta, että jouduin taittamaan maton kahtia mahduttaakseni sen kotiini.)

241: Remp-paa-remp-pamp-paa-aa.

Ystävälläni on oma asunto Kuokkalan sillan tuolla puolen. Ystäväni halusi eroon tylsistä ysäritapeteistaan. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Operaatiomme eteni varsin vaivatta, kunnes jossain tapettien poistamisen ja kitattujen reikien hiomisen välimaastossa Neitonen sai Idean. "Ihanaa, tää on se hetki kun voi kirjottaa seinään!" Tekstiksi valikoitui luonnollisesti jotain oikein tyylikästä ja tyttömäistä:

Rakkaudentunnustus koitui kuitenkin ongelmaksi viimeistään siinä vaiheessa, kun se vielä kahden pohjamaalikerroksen, kittauksen ja epätoivoisten huokausten jälkeenkin loisti keskellä olohuoneen seinää kirkkaampana kuin koskaan. Onneksi(?) tosi rakkauskin todistetusti häviää vanhanpiaan ja hiomapaperin kohdatessa.Loppu hyvin, kaikki hyvin! Lukemattomien pullakahvitaukojen ansioista (tai niistä huolimatta) lopputulokseen oltiin oikein tyytyväisiä. Seuraavaksi suuntaamme kohti Ikeaa, sillä uudet seinät kaipaavat uusia verhoja ja tauluja (ja muita potentiaalisia kosmeettisten virheiden peittäjiä).

240: Tasapainoilua.

Olen monesti haaveillut tällaisesta vaa'asta, ja se on juuri niin sopiva ikkunalaudalleni kuin kuvittelinkin. Sitäpaitsi olen ahkeroinut koko viikon, töiden lisäksi olen remontoinut tarmokkaasti ystäväni makuuhuoneetta mustikkamaidon väriseksi. Tänään lepään ja nautin tylsyydestä. Kuinka paljon mukavampaa onkaan kaunokirjallisuuden, kuin tenttikirjallisuuden lukeminen!

239: Hysteeriset naiset ostoksilla.

Joskus, jos (ja vain ja ainoastaan jos) olen oikein kofeiineissani/sokereissani/univeloissani, saatan hiukan ylireagoida. Tänään olin töiden jälkeen irmatädin kanssa kaupungilla (asiasta kiinnostuneille tiedoksi, että kahvittelut suoritettiin Mummin pullapuodissa ja Elosella). Eräässä vaatekaupassa käydessämme jouduin tukalaan tilanteeseen: olin vaaterekkien välissä, toisessa kädessäni mekko ja toisessa uudet puhtaat valkeat lakanani, kun eteeni ilmestyi naishenkilö, joka yritti päästä ohitseni. Tavoilleni ominaisesti ajattelin ääneen ja hihkaisin (en lainkaan hiljaa tai hillitysti) "Apua!" Johon ko. kanssaihminen vastasi rauhoittavaan, lähes äidilliseen (kenties myös huvittuneeseen) sävyyn "ei tässä ole mitään hätää", samalla kun minä pakenin paikalta.

Toisilla nyt vaan on taipumusta dramatisointiin. Ja jos sitä ei voi peittää, sitä pitää korostaa.

Ps. Erään kesäteologin on nyt täysin tarpeetonta kirjoittaa kommenttilaatikkoon tarinaa joka sisältää termit "seurakunnan talouspäälikkö", "sähköposti" ja "se aika vuodesta".

238: Löördaag.

Itikanpistot valvotti yöllä ja aamuaurinko herätti. Tein hukkareissun kirjastoon, onneksi sinne ja takaisin ehtii viidessä minuutissa. Odotan raparperipuuron jäähtymistä. Suunnittelen kahvin keittämistä. En ymmärrä Sadan vuoden yksinäisyyttä. Mietin onko liian aikaista päiväunille. Ikkunassa kiipeää kerttu leppänen. Palelee. Ei oo mitään tekemistä. Ensi viikolla on kiire. Joku kantoi takapihalle bajamajan.

237: Onneni on olla

-mökillä.

Kesän ensimmäinen mökkireissu sisälsi siivousta, joten kameraan tartuttiin vasta saunan raikkaina, auringon laskiessa ja käen kukkuessa.

236: Musteläikkätestiarvoitusmysteeriyllätystehtävä.

Antakaa mielikuvituksen lentää!

Itse riennän mökille.

235: Sommartiden hej hej.

Lisätään kuvamateriaalin taustalle seuraavanlainen äänimaailma: ruohonleikkuri, pikkulinnut ja etäinen radio. Aurinkorasva tuoksuu.