Pahimpia on aamut. Eikä maanantaitkaan herätä halua heittäytyä fanfaareihin. Siinä mielessä selvisin tästä kahden tunnin eli yhden luennon koulupäivästä kunnialla, että a) menin ylipäätään tunneille,b) olin ajoissa ja c) vastustin halua lähteä ennenaikaisesti kotia kohti. Mutta oli se melkoisen tuskallista. Ensinnäkin koin suunnattoman, osaamattomuudestani kumpuavan perushäpeän lisäksi melkoista myötähäpeää ja toisekseen.. Hetkinen. Häpeä kattaneekin kaiken. Jep.
Kotona keitin kahvit ja taioin raparperipuuroa ja lihakastiketta, erikseen nautittaviksi. Ja sitten, siinä lehtien selailun, ikkunasta katselun, epämääräisen haahuilun ja haaveilun, kalenterin päivittämisen, valokuvaamisen, peilailun, tekstiviestittelyn, blogien selailun, facebook-stalkkauksen ja villaan verhoutumisen lomassa minä luin tenttiin. Ja se oli melkein niin tuskaista kuin odotinkin sen olevan. Sivut ei vaihdu koskaan. Rivit hyppelee. Sisältö soljuu ohi ja yli ymmärryksen, eikä muistiin jää kertakaikkiaan mitään. Silmät lupsaa kiinni ja huomio kiinnittyy mitä kummallisimpiin ei-olennaisiin yksityiskohtiin ja ulkoisiin ärsykkeisiin. Sokerinhimo on sietämätön ja paikallaan pysyminen mahdotonta. Ja hetkinen, ihan kuin olis joku välitöntä lepoa vaativa tautikin tulossa.
Tässä kuvassa tenttikirjat ovat kivasti kiinni: Olotila, jossa ne viettävät noin 98% siitä ajasta, jonka ne hellässä huomassani viettävät. (Kuvaustilanne on lavastettu, todellisuudessa kirjojen päällä on mittava kerros pölyä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti