195: yks kaks kolme sydäntä särkyy

Tällaisina hetkinä sitä ajattelee, josko se valkoinen keittiönmatto oli sittenkään se villeistä visioista toteuttamiskelpoisin:

Siinä luki Coffee ja siinä oli kahvia.

Ja nyt sitä ei enää ole.

Se särkyi kyyneleen muotoon.

194: Olen tuhlannut kokonaisen keskiviikon.

En mennyt opiskelemaan aamulla. En käynyt salilla. En noudattanut tenttiinlukemis suunnitelmaa. En tiskannut. En lisännyt sokeria raparperipuuroon. En imuroinut. En palauttanut myöhästyneitä lainoja. En taivaltanut tuiskussa katsomaan Greyn Anatomiaa toiselle puolen kaupunkia. En vienyt sukkia pyykkikoriin. En soittanut mummille ja papalle. En harjannut hiuksia. En syönyt puolta kiloa kasviksia tai juonut kolmea litraa vettä. En käynyt ruokakaupassa. En nauttinut raikkaasta ulkoilmasta. En ollut erityisen tyytyväinen itseeni.

Mutta jospa torstai olisi toivoa täynnä, tai puolillaan? Huomenna aamu alkaa kimurantilla kielitieteellä ja jatkuu personal trainerin treffaamisella. Ja se toinen tenttikirjakin olisi kai kahlattava läpi. Oh my.

193: Uudestaan? Hitaammin? Ei. En ymmärrä?

Pahimpia on aamut. Eikä maanantaitkaan herätä halua heittäytyä fanfaareihin. Siinä mielessä selvisin tästä kahden tunnin eli yhden luennon koulupäivästä kunnialla, että a) menin ylipäätään tunneille,b) olin ajoissa ja c) vastustin halua lähteä ennenaikaisesti kotia kohti. Mutta oli se melkoisen tuskallista. Ensinnäkin koin suunnattoman, osaamattomuudestani kumpuavan perushäpeän lisäksi melkoista myötähäpeää ja toisekseen.. Hetkinen. Häpeä kattaneekin kaiken. Jep.

Kotona keitin kahvit ja taioin raparperipuuroa ja lihakastiketta, erikseen nautittaviksi. Ja sitten, siinä lehtien selailun, ikkunasta katselun, epämääräisen haahuilun ja haaveilun, kalenterin päivittämisen, valokuvaamisen, peilailun, tekstiviestittelyn, blogien selailun, facebook-stalkkauksen ja villaan verhoutumisen lomassa minä luin tenttiin. Ja se oli melkein niin tuskaista kuin odotinkin sen olevan. Sivut ei vaihdu koskaan. Rivit hyppelee. Sisältö soljuu ohi ja yli ymmärryksen, eikä muistiin jää kertakaikkiaan mitään. Silmät lupsaa kiinni ja huomio kiinnittyy mitä kummallisimpiin ei-olennaisiin yksityiskohtiin ja ulkoisiin ärsykkeisiin. Sokerinhimo on sietämätön ja paikallaan pysyminen mahdotonta. Ja hetkinen, ihan kuin olis joku välitöntä lepoa vaativa tautikin tulossa.

Tässä kuvassa tenttikirjat ovat kivasti kiinni: Olotila, jossa ne viettävät noin 98% siitä ajasta, jonka ne hellässä huomassani viettävät. (Kuvaustilanne on lavastettu, todellisuudessa kirjojen päällä on mittava kerros pölyä.)

192: Maailma on pomppulinna -jos tahdot niin.

Tällä viikolla olen pomppinut velvollisuuksien yli kohti hauskuuksia. Maanantaisen ekskursion lisäksi olen saavuttanut pienimuotoisen oman ennätyksen treenaamisen saralla, syönyt kiintiön täyteen pirkkiksiä, toiminut tutorina, shoppaillut hivenen ja viettänyt aikaa nojatuolissa Neiti Marplen seurassa. Ai mutta, tein toki jotain hyödyllistäkin: hain kesätöitä ja lähetin ärhäkän sähköpostin erääseen nimeltämainitsemattomaan kustannusyhtiöön.

Viikonloppu on ollut hurjan hauska. Tapasin pitkästä aikaa mikkeliläisen Mydearin, jonka kanssa kävimme Salsa Orkideassa tankkaamassa ja Hutungissa hohtokeilaamassa. Eikä minun keilapalloni edes lähtenyt taaksepäin! Ei, sen sijaan tein ainakin neljä viiva viisi kaatoa ja suurinpiirtein 168pistettä, jotka oikeuttivat minut mestaruuteen eli voittoon eli maineeseen ja kunniaan. Tai no, ehkei sentään. Mutta mukavaa oli. Minusta on mainio ajatus nimittää urheiluksi lajia, jota voi suorittaa minihameessa hittibiisien tahtiin tanssahdellen. Niin että kuka alkais harrastaa kanssani keilausta/keilailua/keilaamista (ammattisanasto on vielä hiukan hukassa)?

Ach. Minua on myös lahjottu! Tänään kävimme kummilassa kahveilla ja sain yllätyslahjana tällaisen ihanuuden, jonka asensin jo aiemmin löytämääni lasilyhtyyn:

Ja sit toisen paketin saatekirjeenä tuli tällainen. What? Onko tämä vihje vai vinkki?

En tiedä, mutta ripustin sen varulta vessan oveen.

191: Mirror mirror on the wall.

Kun päättää skipata tentin, onkin yllättäen koko päivä aikaa kaikkeen ihan muuhun (muttei tokikaan seuraavan viikon tenttiin lukemiseen). Tänään leikin peileillä.

Vaatekaapin oven sisäpuolella on peili, joka mutkistaa mukavasti.

Ja tadaa! Olen saanut kameran. Se on pieni ja punainen.

190: More swedish than the Swedes

Kas niin. Uuden lukukauden voi aloittaa silittämällä paidan, pakkaamalla laukun, olemalla ajoissa ja osallistumalla aktiivisesti keskusteluun... Tai sitten voi yllyttää ystävän, skipata luennon ja ajella aurinkoisessa talvisäässä kohti IKEAa..

-Ja tulla siten jos ei nyt viisaammaksi tai rikkaammaksi, niin ainakin onnellisemmaksi.

189: Easy like a Sunday morning

Kiireettömät aamut kunniaan! Aaamupuuron hautuessa on hyvää aikaa lukea kevyttä kirjaa ja mussuttaa hedelmiä. Tällaista arjen luksusta, jollaisesta ei kouluaamuina ehdi edes haaveilla.

Ihana oli myös eilinen tyttöjen pullatuoteilta, jota vietimme sillan tuolla puolen. Lähes sietämätön päänsärky hiukan häiritsi Puhtaista valkeista lakanoista ja notkuvasta pöydästä nauttimista, mutta särkylääkkeet, hieronta ja poliittinen keskustelu auttoivat. Tuliaisina vein jenkki-henkisen valkosuklaajuustokakun: Suklaan sulattaminen on meditatiivista, samoin sen jäähdyttely. Ja maistelu, tietenkin.

En osaa päättää: kumpi on parempaa, paistettu vai hyydytetty juustokakku?

187: Kun niille antaa makeaa ne saa hyppimään

Sain papalta pipon.

Huomasin, että vaahtokarkkien sulattaminen kaakaoon on imelin tapa taltuttaa kylmyys.

Ja jottei verensokeri vaan normalisoituisi ja jotteivat urheilusaavutukset menisi kulutuksen puolelle, napostelin jogurttirusinoita jälkiruoaksi.

---

Ihan(an) tavallinen sunnuntai siis.

186: pienten liekkien paikat

Koska näissä neliöissä ei juurikaan mööbleerausta voi suorittaa, on tyydyttävä sisustuksellisesti pieniin piristyksiin. Yllä olevat kynttilänjalat ovat joululahja Pikkupirjolta, muiden kynttilöiden pidikkeet ja alla oleva mauton ruusuvaasi ovat kirppisaarteita.

Kokonaista kotia en aio esitellä ennen nojatuolin löytymistä ja kotiutumista. Tai no, keittiöstä voin julkaista jonkinlaista materiaalia, mikäli sille päälle satun.

185: Pakkaspäivä.

Jos ja kun pakkaslukema alkaa kakkosella ja on kaksinumeroinen, ainoa oikea vaihtoehto on töpsötellä villasukissa kohti keittiötä ja puuhastella lounaaksi kasvissosekeittoa ja sämpylöitä. Kas näin:

Lopputulos nautitaan mieluiten hyvässä seurassa, villasukista luopumatta. Jälkiruoaksi kuumaa juomaa, pala suklaata ja pari elokuvaa.

184: Päivä pitenee, aika matelee

Lomailua on jatkunut nyt noin neljä viikkoa. Olen lukenut Stieg Larssonin trilogian, syönyt kiloittain suklaata, popsinut pipareita, käynyt turhan harvoin salilla, katsonut kymmenittäin elokuvia ja siivonnut katosta lattiaan tarpeettoman usein. Toisin sanoen en ole saanut aikaan mitään merkittävää. Päätin että ryhdistäydyn eilen, mutta se tyssäsi laskujen maksamisesta seuranneeseen masennustilaa, jota parantelin perheeni kanssa nojatuolia metsästäen. Löysimme oivan yksilön, joka mittausten mukaan tuskin mahtuu sille suunniteltuun tilaan. Eli etsintä jatkuu jälleen. Päätin ryhdistäytyä tänäänkin, kunnes totesin että on liian kylmä poistua peittojen alta ja suorastaan hulluutta suunnata kaupungin alehuumaan. Luin lehden, söin aamiaisen, purin ihaillen ja kunnioitusta tuntien uuden imurini laatikostaan ja hipsaisin tien yli kirjastoon noutamaan sylillisen tenttikirjoja, joita en tahdo lukea. Viimeisen tunnin ajan olen istunut pipo päässä, kahdet villasukat ja yhdet untuvatöppöset jalassa keittiönpöydän ääressä yrittäen epätoivoisesti keksiä edes jotain järjellistä tekemistä. En ole keksinyt mitään. Tai oikeastaan olen keksinyt paljonkin, mutten mitään toteuttamiskelpoista. Kaikki kaapit, laatikot, lipastot, hyllyt ja nurkat kun on jo siivottu, kodinkansio päivitetty, tiskit tiskattu ja kukatkin kasteltu. Ei kai auta kun odottaa iltaa treenikassi lähtövalmiina.

Ollappa karhu.

183: Joko nyt?

Onko etsinnän aika ohi? Olisiko se nyt vihdoinkin tässä? Voisiko tämä viimeinkin olla se oikea?

Mahtuisko tää minun kotiin?