Kun pitkän ja flunssaisen työpäivän päätteeksi kipuaa kauppakassien kanssa hikoillen ja palellen kotiin löytääkseen eteisen lattialta Onnea valmistuneelle! -kortin, voi reagoida esimerkiksi romahtamalla maitopurkin päälle.
Koska vaikka gradu onkin (teoriassa) valmis, minä en ole. En vieläkään. (Väärinkäsitys on kyllä sikäli ymmärrettävä, että kyseessä ovat isovanhemmat jotka ovat jo vuoden verran kyselleet koska minusta tulee tohtori. Eli vihainen en voi olla.) Mutta. Tähän hetkeen tämä oli nyt juuri sopivasti liikaa. Ajatus siitä että pitäisi soittaa ja kiittää, mutta tuottaa taas pettymys ei oikein houkuttele. En mitenkään jaksa selittää että maisteriuteen vaaditaan vielä gradun kansitus, opponointi- ja tarkistusprosessi, maturiteetti, sekä opintojen kokoaminen ja tutkinnon hakeminen. Ja yksi tentti, jonka kirjat odottavat sitä hetkeä kun jaksan 8-tunnin työpäivän päätteeksi tarttua niihin.
Olen täysin tietoinen opintojeni viivästymisestä ja epäonnistumiseni eeppisyydestä. Niin että jos vaan unohdettais jo koko aihe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti