Eilisen luukku jäi välistä.
Koska aamulla heräsin napsahdukseen -joka kuului niskastani juuri ennen viiltävää kipua. Seuraavaksi vietin viisi minuuttia miettien kuinka pääsen ylös, minkä jälkeen arvoin hetken pyörtymisen ja oksentamisen välillä. Pian paikalle riensi armas Pulla, jonka äidin avustuksellä pääsin lääkärin luo. Kaksi kipupiikkiä myöhemmn hengitys kulki jo helpommin. Illan ja yön vietin oman äitini valvovien silmien alla. Tänään tuntuu jo siltä että pää ehkä pysyykin paikallaan. Mutta treenitaukoahan tämä tarkoittaa. Ja vielä (toivottavasti) viimeistä viivettä gradun kansiin saattamiseen.
Parahin joulupukki, toivon henkistä relaksanttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti