keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

404: Arvonta!

Elämäni aarteita on eksytty ihmettelemään lähes kahdeksan ja puoli tuhatta kertaa. Valtaosan teistä toki tunnen world wide webin ulkopuolellakin, mutta veikkaan ruudun sillä puolen olevan myös sellaisia, joita en ole koskaan kohdannut. 

Vallan viehättävä vakousohjelma nimeltä Google Analytics tietää nimittäin kertoa, että joku teistä tuntemattomista majailee Brasiliassa, toinen Savonlinnassa ja kolmas Tohmajärvellä. Sitten siellä on väkeä myös Keuruulta, Regensburgista, Porista ja Vaasasta (eikä minulla ole tätejä niistä yhdessäkään). Ja sitten tänne on monenkymmentä kertaa päädytty osoitteen lumitekienkelin.blogspot.com kautta. Google puolestaan on heittänyt tänne kävijöitä, jotka ovat kaivanneet tietoa esimerkiksi kariketosen ihanuudesta, koiravauvakuumeesta ja palohälyttimen äänestä. Kuitenkin suurin osa teistä tulee tänne toistuvasti ja määrätietoisesti, uskaltaisin väittää että varta vasten. Huisia.

Mielestäni nyt on oiva aika pienelle kiitollisuuden eleelle (ensin tosin ajattelin pihdata arvontaa pyöreään kymppitonniin asti, mutta mitä sitä turhaan odottelemaan). Siispä. Mistä tulit, mitä näit, miksi jäit? Vastanneiden kesken arvotaan ns. valokuvataidetta, osallistumisaikaa on kesäkuun loppuun saakka.

Ella täällä, mutta kuka siellä?

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tangomango täällä moi. Oon joskus lukenu sun blogii muualtaki ku täältä susirajalta (= reissunpiältä) ja eri ip:llä, mut älä anna sen hämmentää.. (: Oot hei mun suosikkibloggari, ku jaksat postata säännöllisesti ja otat aina ihanii kasvi- tai yleensä luontoaiheisii kuvii, ni siks käyn aina uudestaan ja uudestaan. Ihanaista juhannusta!

Piijuli kirjoitti...

Yks Keuruu ainakin kuittaa :)

Eksyin tänne joskus vahingossa blogeja läpi surffatessa. Kivat luontojutut sai kiinnostumaan ja kun postauksia suht' paljon niin tulin uudestaan ja uudestaan.

Nyt liityin oikeen lukijaks :)

Ihanaa juhannusta!

Anonyymi kirjoitti...

Äijälän hurja täällä!
Tää taitaapi olla ainut blogi, jota ylipäätään seuraan. Aina kun lueskelen juttuja, niin sun naama tulee mun verkkokalvoille ja pystyn kuvittelemaan et olisit kertomassa juttuja mulle. Ilmeitten kanssa tieteski! :)

Ella. kirjoitti...

Tangomanngoselle sellaiset terveiset, että odotan malttamattomasti uutta päivitystä sinun tontillesi.
Piijulille tervetuloa ja äijälän valtiattarelle ilahtunut virnistys.