Tänään on ollut kovin hauska päivä (maanantaiksi). Ensinnäkin kohtasin taas Pojan Jota En Koskaan Tervehdi (PJEKT) ja kiusallisuuden aste oli eksponentiaalinen. Iltaa jatkoin pyöräilemällä myötätuulessa tuhatta ja sataa Poikien luo, juuri sopivasti Kauniita ja rohkeita katselemaan. Iltaa jatkettiin retkeilemällä (toiset vähemmän vapaaehtoisesti ja innokkaasti) läheiseen automarkettiin ostoksille. Aikaa hurahti yllättäen pitkälti toista tuntia ja etenkin maalihyllyjen välissä tuli taivasteltua tovi jos toinenkin. Dramaattisimmat hetket koettiin, kun mattamustaa maalia ei millään meinannut löytyä ja myyjä katosi näkyvistä (ilmeisesti aistittuaan vaativan asiakkaan läsnäolon). Kauhistuttava läheltäpiti-tilanne sen sijaan uhkasi syntyä, kun eräs Richard ajatteli että hiekkapaperin karheutta voisi testata allekirjoittaneen poskea vasten (kuulemma vaan leikisti). Kotimatkalla ehdimme visioida seuraavaa reissua: jatkossa pakkaamme mukaan kameran ja pukeudumme mätsääviin tuulipukuihin (tällä kertaa tyydyimme kävelemään pituusjärjestyksessä synkronoituun tahtiin).
Kiitos Pojat. Kiitos Prisma.
Ps. Ehkä (siis ehkä) jo huomenna kykenen kirjoittamaan kokonaisen lauseen ilman sulkeisiin lisättyjä lisähuomioita.
Ps. Ehkä (siis ehkä) jo huomenna kykenen kirjoittamaan kokonaisen lauseen ilman sulkeisiin lisättyjä lisähuomioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti