maanantai 22. marraskuuta 2010

293: Hienovaraisia vihjeitä lahjomisprosessia helpottamaan.

Jos joku ruudun sillä(kin) puolella on vastikään havahtunut huomaamaan, että pian on jo joulukuu ja allekirjoittaneen vuosittainen ikääntymiskriisi-rituaalikin on aivan lähellä, niin nämä tiedot tulevat tarpeeseen:
- Keittiö-alueella on havaittu seuraavanlaisia puutteita: juustokupu ja -höylä (ei tupperware-painajaisia kiitos), hedelmäveitsi (tai joku muu leipäveistä pienempi teräase), kannellinen puurokattila.
- Elektronisia vempaimia ei koskaan ole tarpeeksi, seuraavaksi tahtoisin perehtyä seuraavanlaisten ohjekirjoihin: pieni ja sievä radio (paristoilla toimiminen olisi plussaa, koska näissä 50-luvun kerrostaloissa on säästetty etenkin pistorasioiden sijoittamisessa, minun asunnossa niitä on kerrassaan kolme, ja kaikista lähtee jo useita jatkojohtoja jatkojohtoineen, mistä tulikin mieleeni että sammutuspeite olisi hyvä olla olemassa), mp3-soitin (tätä huomaan kaipailevani etenkin salilla hikoillessa, eli piskuinen ja vaatteisiin kiinnitettävä malli olisi mitä mahtavin)- Ymmärrän kyllä ettei aikaa voi antaa eikä saada, mutta sen hallintaa voidaan helpottaa, esimerkiksi asentamalla käteen rannekello (joka samalla kartuttaisi sekä aikuispisteitä, että eräänlaista uskottavuutta akateemisissa ympäristöissä).
- Mikäli tavoitteena on turhamaisuuteni tyydyttäminen, niin silmiä hivelevän säihkyvät asiat ovat aina tervetulleita (esim. paljettityynyn tai aitojen timanttien muodossa).
Kuitenkin tahtoisin täten ilmoittaa, että vastaanotan myös listan ulkopuolisia asioita, vieläpä innolla ja ilolla. Ja vastalahjaksi aion järjestää kahvikekkerit, suunnitelmissa on ainakin suklaisia asioita ja maijavilkkumaa-pitoinen soittolista.

Ei kommentteja: