Hilpaisin lauantai-illan ratoksi vintille ja raahasin alas rahin, jonka olemassaolon olin ehtinyt unohtaa. Muistelen, että vanhempani olisivat saaneet tämän tuparilahjaksi kummeiltani kultaisella 80-luvulla. Sittemmin 2000-luvulla eräs Halipulamies on pentuaikanaan järsinyt siihen melkoisen montun, mutta irmatädin taiteilema torkkupeite peittää elämän/eläimen jättämät jäljet mainiosti. Jos minulla olisi enemmän lattia pinta-alaa, tekisin juuri sen mikä oli aina lapsena kiellettyä: kääntäisin rahin kyljelleen ja heittäytyisin sen päälle rullailemaan. Ja jos en pienenä olisi käyttänyt rahin "vyötä" keinuhevoseni suitsina, olisi sekin varmaan vielä tallessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti