tiistai 2. lokakuuta 2012
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
lauantai 29. syyskuuta 2012
perjantai 28. syyskuuta 2012
629: Paljastus.
![]() |
| Ennen |
| Jälkeen |
Olenko koskaan kertonut kuinka kaameat keittiönkaakelit mulla täällä on? No. Niin hirveät, että ainoa kuva jossa ne vilahtavat on tammikuulta 2010 ja kohdistettu juustokakkutaikinaan. Mutta viikko sitten nappasin rautakaupan poistokorista kainalooni eurolla rullan valkoista vinyylitapettia (ovh 49,95). Vaikka taistelu mittanauhan, laskimen, kaksipuolisen teipin ja mattoveitsen kanssa johtikin pariin huonosti kohdistettuun saumaan ja kolmeen kuprunpoikaseen, olen tyytyväinen. Ei enää sinistä pikkukaakeliboordia! Ei enää ruskeita saumoja! Hurra!
maanantai 24. syyskuuta 2012
628: Kun pseudotiede ei riitä.
Nyt on kuulkaas Kuhnit, Foucaultit, Popperit ja Becherit niin käsittämättömässä kaaoksessa, ettei ikinä. Jo ainakin tuhantena ja yhtenä yönä olen miettinyt, että ehkä olisi sittenkin pitänyt kirjoittaa gradu jostain vähän iisimmästä aiheesta. Tai ihanmistävaan muusta kuin tieteenalaidentiteetistä.
Taidan jatkossa korvata tekstissäni termin paradigma sanalla sipsi (koska kummassakaan ei ole mitään järkeä, mutta sipsit sentään ilahduttaa hetkellisesti).
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
tiistai 18. syyskuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
