tiistai 29. maaliskuuta 2011
maanantai 28. maaliskuuta 2011
364: Ei polku tää vie mihinkään?
Läppäri puhisee, kolisee, naksuttaa, raksuttaa, vinkuu ja antaa sähköiskuja ja käyttäjä komppaa. Tieteen tekeminen ei etene. Opintopisteitä ei satele. Treeni ei kulje. Youtubessa ei oo Neon2:sta. Sipsit lihottaa. Lumi ei suostu sulamaan. Suklaa ei maistu. Sukat on aina märät. Vessan ovi ei pysy kiinni. Olen unirytmitajuton. Uutiset itkettää. Raha ei kasva puussa. Jääkaappi hurisee. Seksikkään slovakialaisen vaihto-oppilaan kuuma kaveri ei näytä enää niin kuumalta. Kiivit on raakoja. Mikään ei riitä.
keskiviikko 23. maaliskuuta 2011
363: Potato potato?
Yle uutisoi pari viikkoa sitten tutkimuksesta, jossa oli löydetty uusi epämusikaalisuuden muoto: rytmikuurous. Jyväskylän yliopiston Monitieteisen musiikintutkimuksen huippuyksikön ja kanadalaisten Montrealin ja McGillin yliopistojen tekemän tutkimus on ensimmäinen laatuaan. -Mikä on aika yllättävää, sillä itse olen todennut tämän empiirisesti jo aikoja sitten. Esimerkiksi kanssani samoilla ryhmäliikuntatunneilla käy tyttö jota kutsun ytimekkäästi Rytmitajuttomaksi. Konseptin mukaista jumppaa vedetään saman kaavan mukaan 12 viikkoa, useita kertoja viikossa. Rytmitajuton kykenee kuitenkin tekemään kaiken omassa tahdissaan niin taidokkaasti, että jokaisen jakson lopussakin hän vielä varioi uusia virheitä.
Tutkijoiden mukaan ongelma johtuu musiikillista pulssia ja rytmiä prosessoivien hermoverkkojen puutteista. Mielestäni kyseessä ei kuitenkaan ole ainoastaan uusi ongelma, vaan myös uusi luovuuden muoto: miten muuten olisi mahdollista onnistua tekemään kaikki liikeet eri tahdissa joka sarjassa, joka kerta, ilman että edes vahingossa osuisi samaan rytmiin (jonka kuulee paitsi musiikista, ohjaajan 1-2-3-4-laskemisesta ja näkee peilin kautta kertautuvista kanssajumppaajista)? Ja sitä minä mietin, että tiedostavatko ko. rytmikuurot ongelmansa. Siis kai sen huomaa kun kaikki muut ovat kyykyssä ja itse seisoo? Tai viimeistään kun muut ottavat vauhtia ja potkaisevat vasemmalle ja itse potkaisee sinne toiselle vasemmalle ja hyvällä tuurilla osuu jotakuta palleaan? Ja ONKO SITTEN IHAN PAKKO MENNÄ SINNE ETURIVIIN?
Pahoittelut tuohtumisesta, tarkoituksena ei ollut niinkään kyseenalaistaa rytmitajuttomien -anteeksi rytmikuurojen- oikeutta osallistua rytmistä osaamista vaativille ryhmäliikuntatunneille, vaan ihmetellä ääneen että kaikenlaisia uutisia ja uusia löytöjä sitä vielä 2010-luvulla tehdäänkään. Eikai ilmiö itsessään muutu tai synny siitä, että vanhaa käsitettä muokataan uuteen muotoon ja julkaistaan (tieteellisessä julkaisussa)? Se krediitti tälle tutkimukselle on toki annettava, että ongelman (neurologinen)syy on saatu selville. Mutta voisihan niitä tutkimusresursseja suunnata kustannustehokkaamminkin.
Muutenkin olen viime aikoina kiinnittänyt ärtyneenä huomiota tieteellisten tutkimustulosten raportointiin mediassa. Ollaanko jo siinä pisteessä, että viihteellisyys alkaa ohjata paitsi tulosten raportointia, myös tutkimusaiheiden valintaa? Kuinka luotettavaa ja tarkoituksenmukaista lopulta on tiede, jonka pohjalta otsikoihin voidaan nostaa raflaavia ja yksinkertaistettuja lausahduksia, kuten "Syöminen lihottaa!" ja "Työhyvinvointi yhteydessä masennukseen"? Joutuuko tiedeyhteisö tosiaan taistelemaan informaatiotulvan keskellä yleisöstään ja asemastaan senkin uhalla, että se samalla syö omaa uskottavuuttaan? Mitä tämä kertoo 2000-luvun tieteen* luonteesta ja sen roolista yhteiskunnallisena vaikuttajana?
Jag bara undrar.
*Kaikkitietävän ystävämme Wikipedian mukaan tiede "tarkoittaa todellisuuden ilmiöiden ja niiden välisten suhteiden järjestelmällistä ja arvostelevaa tutkimista sekä sen avulla saatua tietojen jäsentynyttä kokonaisuutta. Tieteellinen tutkimus on järjestelmällistä ja järkiperäistä uuden tiedon hankintaa. Tieteen menetelmä on objektiivinen, julkinen ja itseään korjaava."
Terveisin Ella, joka väkertää tieteenteoreettista Gradua, tykkää tutkimuksista ja peräänkuuluttaa medialukutaitoa ja kriittisyyttä.
Tutkijoiden mukaan ongelma johtuu musiikillista pulssia ja rytmiä prosessoivien hermoverkkojen puutteista. Mielestäni kyseessä ei kuitenkaan ole ainoastaan uusi ongelma, vaan myös uusi luovuuden muoto: miten muuten olisi mahdollista onnistua tekemään kaikki liikeet eri tahdissa joka sarjassa, joka kerta, ilman että edes vahingossa osuisi samaan rytmiin (jonka kuulee paitsi musiikista, ohjaajan 1-2-3-4-laskemisesta ja näkee peilin kautta kertautuvista kanssajumppaajista)? Ja sitä minä mietin, että tiedostavatko ko. rytmikuurot ongelmansa. Siis kai sen huomaa kun kaikki muut ovat kyykyssä ja itse seisoo? Tai viimeistään kun muut ottavat vauhtia ja potkaisevat vasemmalle ja itse potkaisee sinne toiselle vasemmalle ja hyvällä tuurilla osuu jotakuta palleaan? Ja ONKO SITTEN IHAN PAKKO MENNÄ SINNE ETURIVIIN?
Pahoittelut tuohtumisesta, tarkoituksena ei ollut niinkään kyseenalaistaa rytmitajuttomien -anteeksi rytmikuurojen- oikeutta osallistua rytmistä osaamista vaativille ryhmäliikuntatunneille, vaan ihmetellä ääneen että kaikenlaisia uutisia ja uusia löytöjä sitä vielä 2010-luvulla tehdäänkään. Eikai ilmiö itsessään muutu tai synny siitä, että vanhaa käsitettä muokataan uuteen muotoon ja julkaistaan (tieteellisessä julkaisussa)? Se krediitti tälle tutkimukselle on toki annettava, että ongelman (neurologinen)syy on saatu selville. Mutta voisihan niitä tutkimusresursseja suunnata kustannustehokkaamminkin.
Muutenkin olen viime aikoina kiinnittänyt ärtyneenä huomiota tieteellisten tutkimustulosten raportointiin mediassa. Ollaanko jo siinä pisteessä, että viihteellisyys alkaa ohjata paitsi tulosten raportointia, myös tutkimusaiheiden valintaa? Kuinka luotettavaa ja tarkoituksenmukaista lopulta on tiede, jonka pohjalta otsikoihin voidaan nostaa raflaavia ja yksinkertaistettuja lausahduksia, kuten "Syöminen lihottaa!" ja "Työhyvinvointi yhteydessä masennukseen"? Joutuuko tiedeyhteisö tosiaan taistelemaan informaatiotulvan keskellä yleisöstään ja asemastaan senkin uhalla, että se samalla syö omaa uskottavuuttaan? Mitä tämä kertoo 2000-luvun tieteen* luonteesta ja sen roolista yhteiskunnallisena vaikuttajana?
Jag bara undrar.
*Kaikkitietävän ystävämme Wikipedian mukaan tiede "tarkoittaa todellisuuden ilmiöiden ja niiden välisten suhteiden järjestelmällistä ja arvostelevaa tutkimista sekä sen avulla saatua tietojen jäsentynyttä kokonaisuutta. Tieteellinen tutkimus on järjestelmällistä ja järkiperäistä uuden tiedon hankintaa. Tieteen menetelmä on objektiivinen, julkinen ja itseään korjaava."
Terveisin Ella, joka väkertää tieteenteoreettista Gradua, tykkää tutkimuksista ja peräänkuuluttaa medialukutaitoa ja kriittisyyttä.
tiistai 22. maaliskuuta 2011
maanantai 21. maaliskuuta 2011
361: Retkitunnelmia.
sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
360: Aurinko laski mäkien taa.


torstai 17. maaliskuuta 2011
359: Asioita, joita ei soisi sijoitettavan valkoisen nojatuolin välittömään läheisyyteen:
![]() |
Kuva: Therese Sennerholt Design |
- spagetti
- suklaakeksit
- mustikkakeitto
- kahvi
- kynsilakka
- pinaattikeitto
- kukkamultaiset kädet
- yliviivaustussi
- tuoreet farkut
- ketsuppi
- hapankorput
- käsirasvatuubi
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
358: Muodonmuutos
lauantai 12. maaliskuuta 2011
torstai 10. maaliskuuta 2011
356: A,B,C
Ajattelin aloittaa tällaisen uuden sarjan ja julkaista suosikkiartistini/-orkesterini noin kolmen kappaleen erissä. -Kaikki se mahtava musiikki ja vain 29 aakkosta. Sinut on haastettu jakamaan omasi kommenttilootassa! Ei oo helppoo.
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
355: droppi-dieetti
Flunssa päätti kutsua seurakseen korvatulehduksen (sillä onhan siitä edellisestä, toukokuussa 1994 kärsitystä, tosiaan jo melkoisesti aikaa). Lääkäri kirjoitti monen monta reseptiä, vaikken osannutkaan oikeaoppisesti toteuttaa sano AA -toimenpidettä. Lupasin harjoitella kotona. Hurautin Nopsalla apteekkiin, jossa farmaseutti uhkaili piristävillä sivuvaikutuksilla -riemastuin ilmeisen näyttävästi tästä mahdollisuudesta, sillä ko. tätiä alkoi vallan naurattaa. Kotimatkalla nappasin kaupasta vielä itsehoitolääkkeeksi pussillisen Marianneja. Muuta ravintoa tuskin tarvitsenkaan seuraavien seitsemän päivän aikana. Aikamoista.
sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
354: kahvia & kavereita
Viime päivät ovat hujahtaneet kahvikestejä (x3) emännöiden, nenää niistellen ja kirpputorilöytöjä ABBAn tahdissa ihaillen. Kerrassaan kelpo päätös viikolle siis. Kun on aurinkoa, ystäviä ja leipomuksia, ei edes flunssa tunnu ylivoimaiselta.
perjantai 4. maaliskuuta 2011
353: Kevään merkkejä, osa 1
keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
352: musta, mattamusta

tiistai 1. maaliskuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)