234: Viikko.

Oli opiskelupäivä, pääsykoepäivä, työpäivä, vapaapäivä, treenipäivä, sadepäivä ja siskospäivä. -Seitsemän täydellisen epätäydellistä päivää.

233: Kumma dilemma.

En ole koskaan asunut samassa osoitteessa kovin kauaa kerrallaan. Minulla on vintillä edelleen avaamattomia muuttolaatikoita, ikäänkuin valmiina odottamassa seuraavaa siirtoa. Osa niistä on siirtynyt sellaisenaan vintiltä vintille jo ainakin kolmen asunnon verran. Häkkikomerostani löytyy myös kasaan taitettuja suuria pahvilaatikoita ja olen myös säilyttänyt lähes kaikkien astioiden ja kodinkoneiden alkuperäiset pakkaukset, koska ne nyt vaan on muutossa ylivoimaisen näppäriä. Nämä epäilemättä äärimmäisen kiehtovat yksityiskohdat pohjustivat seuraavaa tunnetilaa: tahtoisin muuttaa.

Tässä yksiössä, ensimmäisessä omassa kodissani, olen nyt asunut noin vuoden ajan ja seinät alkavat pikkuhiljaa kaatua päälle. Havahdun jatkuvasti haaveilemasta uudesta kodista. Minulla on tasan tämä viikko aikaa valita jäänkö vai lähdenkö. Ja kuten vastaanvanlaisissa kiperissä tilanteissa aina, päädyin raapustamaan aiheesta listan.

Pros:

- leveät ikkunalaudat (sydänsydän)

- huonekorkeus

- sijainti

- tunnelma

- kylppärin lattialämmitys

- hiljaisuus

- valokatkaisijat

- aamuaurinko

- seinien väri

Cons:

- keittiön kaakelit (jotka tosin voisi maalata)

- lattiamateriaali (jonka toivottavasti voisi vaihtaa)

- näköala (jonka tosin voisi peittää rullaverholla)

- pesukoneettomuus - parvekkeettomuus

- keittiön saareke (kaipaan keittiönpöytääni)

- pienuus (tosin minulla tuskin on varaa suurempaan)

- liesituulettimen puuttuminen

- ahtaus (yhdeksäntoista neliötä on yhdeksäntoista neliötä, vaikka voissa paistais)

- säilytystilan vähäisyys (vaatekaapin ovi ei ole mahtunut kiinni kertaakaan)

---

Toisaalta en ole ollenkaan varma onko tässä nyt kyse (kirjoitin ensin kesä, Freud?) niinkään muuttamisesta, kuin muutoksesta. Allekirjoitin viime viikolla elämäni ensimmäisen työsopimuksen, joka on voimassa toistaiseksi. Minulla on siis ihan oikea työpaikka, ei kesätyö, ei pätkätyö, vaan työ. Olen asiasta toki innoissani ja kiitollinen, mutta jollain tasolla myös hieman ahdistunut ja säikähtänyt. Tuntuu hassulta olla niin sitoutunut johonkin, vaikka olenkin tapojeni orja ja rutiineihin turvautuja. Kolikon kääntöpuoli on taloudellinen varmuus: ensi syksynä minun tuskin tarvitsee nostaa opintolainaa, eikä minun välttämättä tarvitse enää kaupassa valita omenien ja applesiinien väliltä. Fiksuintahan varmaan olisi asua vielä viimeinenkin opiskeluvuosi tässä kampuksella ja kartoittaa tilanne uudestaan vasta valmistumisen jälkeen.. Muttakun.

---

Kumpi voittaa, karhu vai leijona?

232: Kulttuuria kansalle.

Vaikka vietänkin henkilökohtaisesti lähes jokaisen yöni yläkaupungilla, oli varsinainen Yläkaupungin yö oikeinkin mukavainen kokemus. Oli ihanasti aurinkoa, ihania ystäviä, ihanaa ruokaa, ihana(hko)a musiikkia ja kaikinpuolin ihanaa meininkiä. Oi että!

Molemmat parit käyttämättömiä Vagabondejani pääsivät ensikävelylle, punaiset omissa jaloissani seuranaan kohtalokasta mustaa pitsiä, ja metallin sävyiset Fräulein Jo'n varpaissa (joihin ko. kopsuttimet sopivat niin hyvin, että kengät tulevat lähiaikoina löytämään uuden kodin niiden välittömästä läheisyydestä).

Kampuksella Puhkupillit soittelivat leppoisasti ja Mama Africa rummutteli ja tanssahteli sellaisella intensiviteetillä, että suomalainen tanhu-kulttuuri alkoi tuntua aika kesyltä ja hillityltä. Keittiöni ikkunan alla soitteli rokkibändi rokkibändin perään. Harmillista, että itse muusikoita ei päässyt teltan takia näkemään. Mutta hyvältä kuulosti.

Festarialueella asuminen oli hauskaa, mutta kyllä tämä sateisen sunnuntain hiljaisuus on hurmaavaa myös.

231: Päivä kuvina.

Tällaisia täydellisiä kesäpäiviä on melko mahdoton muuttaa sanoiksi. Tai edes onnistuneiksi valokuviksi, etenkin kun on kiire niistää nenäänsä ja levittää hydrocortisonia aurinkoihottumaisille hauiksilleen. Ja kirjoittaa essee äkkiä, jotta ehtii asemalla kaivattua ystäväänsä vastaan. Vihrehdytän teidät kateudesta kertomuksillani heti, kun maltan istua yksin sisällä.

230: Onni on oikeankokoinen omena.

Hmmph. Koivun alla vietettyä aurinkoista iltapäivää seurasi hengenahdistus ja ihon punoitus. Palamisen oireet toki tunnistin, mutta kurkkukipua luulin allergiseksi. Eilen treenin ja päiväunien jälkeen totesin kuitenkin kyseessä olevan flunssan (kuumemittari auttoi diagnoosin tekemisessä). No, vastahankitut allergialääkkeet ja korkkaamaton aurinkorasva odottavat sadekauden päättymistä kaapissa..

---

Sataasataaropisee päivien riemu on kahvin tuoksussa ja herkkupurkin avaamisessa.

Pesin eilen ikkunat! Ja asensin keittiön ikkunaan rullaverhon, jonka funktio on lähinnä esteettinen ja näköesteellinen, paperi kun häviää aamuauringolle päivittäin. Kirppikseltä löysin taannoin paitsi ylläolevan kuvan teepurkin, myös pari mustavalkoista kahvitaulua, mutta ne odottavat toistaiseksi oikean ripustuspaikan löytymistä seinän ja omppukipon välissä. Oikeankokoisten omenoiden ostaminen on arpapeliä, yleensä hedelmiä mahtuu kuppiin korkeintaan kolme, ärsyttävimmillään kaksi. Mutta kuut olivat kerrankin kohdillaan ja kauppias tilanteen tasalla pienine omenoineen. Eihän näitä nyt henno syödä (toisaalta ei ehkä myöskään kannata, ne kun aiheuttavat kaikenmoisia oireita yhdessä ulkona kukoistavien koivujen kanssa).

Ja sitten päivän absurdein hetki: tivolikulkue kulki ikkunani alta kohti uutta kaupunkia. Käsittämätöntä kuinka kompaktisti kokonainen tivoli voidaan ahtaa rekka-autoihin.

Minä jäin tänä keväänä ilman hattaraa. Olen hattaraton.

229: a fan in the sun

Heräsin viime yönä kahdesti kesken unien. Ensin yhdeltä, janoon ja päässä tauotta soivaan fun in the sun-hokemaan. Neljältä havahduin, kun tuntemattomaksi jäänyt mieshenkilö huuteli ikkunani alla megafoniin (aivan niin, megafoniin). Voisin vaikka vannoa, ettei kukaan naapureistani(kaan) ilahtunut serenadista, vaikka Maa on niin kaunis koskettava kappale onkin..

---

Loppuun nukutun yön ja aamuvuoron jälkeen oli onneksi mainiosti aikaa nauttia kesästä yllätys-yllätys: puistossa.

Ruskettumisen ohella ehdimme myös Haaveilla ja Suunnitella. Tästä kesästä tulee mainio.

Tämä kesä on mainio.

228: Tänään puisto humisi ensimmäistä kertaa.

Onni on edelleen Puisto kolmenkymmenenviiden askeleen päässä kotiovelta. Ja helle! Onni on ehdottomasti myös helle. Ja kesä! Ja vapaus. Ja veljeys ja tasa-arvo?

Peeäs. kieltäydyn lisäämästä teemoihin yliopistoa, vaikka se siihen kuuluisikin (kts. edellinen kirjoitus).

227: Sateen jälkeen.

..paistaa aina aurinko. Tänään nautin helteestä Paviljongin tehoilmastoiudussa neuvottelutilassa lapsia kaitsien. Vain yksi karkausyritys, yhdet itkupotkuraivarit, yksi sensuroitu Leijona kuningas, pari vaipanvaihto-uhkaa, sekä ilmainen lounas ja munkkikahvit. Ja se melkeinvioletti työliivi siinä viittomakielisessä ympäristössä.

---

Huomenna olisi edessä suhteellisen samanlainen rumba. Tosin minulla on myös vakaa aikomus ehtiä istuskelemaan aurinkoisessa puistossani kera (pääsykoe)kirjan, ja jos oikein villiinnyn, myös lähikaupasta noudetun jäätelön.

---

Edit/ps: mikä huutava vääryys teemoitella teksti sekä kesään, että yliopistoon.

226: päivä, jolloin kahdeksan kuukauden odotus päättyi

Mökkeilykausi on avattu jäätävässä tihkusateessa. Aitan kulman ruusupuska ei ihan vielä kuki, eikä raparperin alla ole toistaiseksi tilaa kenellekään.

Mutta matkanvarrelta löydettiin talvella jäitä pitkin pellon laitaan raahattu Ms Leivonen, joka upposi mökkirantamme välittömään läheisyyteen, kun olin korkeintaan kahdeksan ja sää niin helteinen, ettei sitä tässä toukokuun roudassa voi edes kuvitella.

Ja sitten asia joka ylittää ymmärryskykyni täysin. Kohtalokkaan Leivosen viereen oli onnistuttu suorittamaan logistinen ihme: kokonainen talonpuolikas ja yksi hirsinen suomifilmi-aitta.

Änböliivablöö.

225: kaheksasta neljään

Teen tiedettä yliopiston ytimessä. Litterointia, luokittelua, kääntämistä, opponointia, tentinvalvontaa, kahvitaukoja, väitöskirjoja, excel-taulukoita, keskustelua jatko-oppinoista, gradupohdintaa, facebookkausta, spss:ää, tuntemattomien tervehtimistä, aineistohakuja, eväiden syöntiä, stalkkausta ja hattarasta haaveilua. Paras harjoittelu ikinäkoskaanmillonkaan.

224: Vappu-vappenstein.

Lakki ja haalarit kaivettiin naftaliinista. (Haalaria käytettiin kolmen tunnin ajan aaton Amazing Race Jyväskylän rastivahti-palvelusta suorittaessa.)

Ikkunasta seurattiin asioita.Ja autoja.

Arvatkaa kuka konsertoi etupihalla?

-No ihanaChisu!

Seuraneiteinä Fräulein Jo

Ja NeitiGee

-jotka lepuuttivat hetken silmiään illan ensimmäisen elokuvan aikana.

Hyvyyksiä en ehtinyt ikuistaa filmille, sillä ne hupenivat huomattavalla nopeudella. Tarjolla oli kuitenkin kasvispannaria, pastasalaattia, suklaakakkua, kookossuklaavanukasta, popcornia, patonkia ja karkkia. Verensokerit pysyivät sopivasti ylhäällä sekä eilen, että tänään. Ach, ja eilenhän kreisibailattiin (sillä meikkimäärä oli melkoinen, eikä sitä voinut hukata, vaikka enemmistön intressit olisivatkin olleet koti-illan ja murjotuksen puolella).

Tänään vieralivat myös Irmatäti, Kummitäti, Mummi ja Serkut. Viisivuotiaan mielestä suklaakakku oli ihanhyvää ja Yhdeksänvuotias kysyi olisinko mielummin halunnut valkoisen kuin vihreän haalarin, sillä sellainen sopisi sisustukseen paremmin.

Ihania.

Kaikki.