lauantai 30. lokakuuta 2010

283: Villiviini seinässä.

Ajatukseni kaukana Odessassa,
hautausmailla heinäkuussa

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

282: Silloin ja tällöin.

Ylhäällä elokuu 2009,
alhaalla lokakuu 2010.

maanantai 25. lokakuuta 2010

tiistai 19. lokakuuta 2010

maanantai 18. lokakuuta 2010

279: Kokonainen kollaasi.

Ikea on ystävä. Miranol on ystävä.
Kesä oli ystävä.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

278: Onnea, min lilla vän.

Käymme yhdessä ain
Käymme aina rinnakkain
Vaikka esteitä on
Joskus tiellä kohtalon
Voimme kaikki ne voittaa
Kun kuljemme vain
Tiemme yhdessä näin rinnakkain

torstai 14. lokakuuta 2010

277: Gurken in Scheiben

Koska taannoiselta IKEA-ekskursiolta ei tarttunut mukaan mielekästä koria naulakon päälle sijoitettavaksi, askartelin pipoille pidikkeet itse. Tarvittiin vain pari metallista säilykekurkku-purkkia, mustan miranolin jämät ja valkoista pohjamaalia. Pinnasta tuli mukavan matta, kun sitä töpötteli pensselillä maalin ollessa melkein kuivaa.
Terveisin Ella, jonka irtisanoutuminen astuu voimaan tasan viikon kuluttua, mutta joka kuitenkin haaveilee uudesta rannekellosta, matkapuhelimesta, Lancomén tuoksusta, mp3-soittimesta, viikonloppumatkasta ja niin edelleen ja niin edelleen.

maanantai 11. lokakuuta 2010

276: Siivin hopeisin.

Yksi rikkinäinen sormus + pihdit + kuumaliimapistooli
+ Yksi tylsänvalkoinen avainkaappi + hopeamaalia. = Yksi eteistäni entisestäänkin överöittävä elementti.

torstai 7. lokakuuta 2010

275.

Silloin tällöin, hyvin harvoin jos silloinkaan, kadulla tulee vastaan itkevä ihminen. Minä olin tänään sellainen. Tänään toinen pappani lakkasi olemasta. Enkä minä voi lakata itkemästä.

tiistai 5. lokakuuta 2010

274: Pieniä sieviä sieniä.

Kaikenmaailman tatteja. Ja kärpässieniä. Ja sensellaisia.