sunnuntai 25. lokakuuta 2009

172: Täydellisyyttä hipoen.

Verraton viikonloppu! Kertakaikkiaan. Lauantaina juhlistin ihmisteni kanssa kandiintumistani ja tupareitani. Illan menuu oli melkoinen: savulohi-tuulihattuja, kasvispiirakkaa, manteli-suklaa muffinsseja, appelsiini-juustokakkua, pullakranssia, itse tehtyä jäätelöä ja hiukan kuohujuomaa ja viiniä. Ja jatkot siellä, missä hyppyritukat ja jumppabarbiet kreisibailaa lauantaisin. Valitettavasti illan tiiviistä tunnelmista ei ole kuvamateriaalia, mutta sitäkin enemmän tarinoita (esim siitä, kuinka katastrofien välttämiseksi eräiden matkapuhelimet oli takavarikoitava ja liikkeitä valvottava jatkuvasti. Tai siitä, kuinka edellä mainitut eräät suorittivat äärimmäisen huomaamatonta stalkkausta peilipallon välkkeessä, vedoten sisäisen mervitapolansa vapautumiseen.).

Tänä aamuna nukuin yhteen, tai siis kellojen käännön ansiosta ainoastaan puoleenpäivään. Pyjamasta poistuin vasta pakon edessä, äitin ja pikkupirjon saapuessa rääppiäisiin. Siitä suuntasinkin sitten Finnkinoon, jonka edessä eräs neitiGee ei ollut tunnistaa minua, koska näytin niin nuutuneelta. Ja voin kertoa että olo olikin hyvin, hyvin nuutunut, lähes toimintakyvytön. Olen ehkä liian vanha valvomaan neljään kuoharijäätelön ja muffinssitaikinan maistelun voimin? Mutta leffa (the Ugly Truth) oli hauska ja opettavainen. Tämän sateisen sunnuntain viimeiset hetket aion viettää kynttilän valossa, hyvyyksien jämiä mutustellen, käpertyneenä katselemaan jotain ihanaa. Yritän myös aktiivisesti unohtaa, että huomenna on maanantai. Ja että kello soi jo nolla seiskan jälkeen. Ja etten ehdi illalla salille. Ja että pitää kirjoittaa viiden sivun essee. Ja ettei ole enää yhtään kesä.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

perjantai 16. lokakuuta 2009

170: Voodoopupu ja muita arjen sankareita.

Tänään tapahtui jotain aidosti outoa ja todella kummallista. Olimme neitiGeen kanssa aivan kasuaalisti kahvilla yliopiston kirjastossa, kun viereisessä pöydässä istunut aasialaisnainen nappasi käsiinsä pehmolelun -ja alkoi pistellä pupua neulalla. Naisen tuimasta ilmeestä ja päättäväisistä pistoista päätellen kyseessä oli pahamaineisen voodoon harjoittaminen. Kohteena ehkä epäonninen ja pettämään sortunut (entinen ja jossain määrin jänistä muistuttava?) mies. Voi raukka parkaa!
Toki näimme myös muutamia vakiokasvoja, kuten väitöskirjaansa ainoastaan oikealla etusormella kirjoittavan kasvatustieteilijän (oletus tieteellisestä suuntautumisesta perustuu puhtaasti raitapaitaan), shakkia pelaavan rantojen miehen, sekä vieraiden vierustovereiden kanssa keskustelua toivovan baskerimiehen. Ja seksikkään slovakialaisen vaihto-oppilaan, jonka hiusraja on mystisesti palannut kesän jälkeen entiselle paikalleen, ja jonka kääpiöystävä on yhtä mystisesti kadonnut.
Lopuksi tahtoisin vielä lähettää terveisiä eräälle täti-ihmiselle:
Kuka ensimmäisenä tunnistaa (itsensä)?

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

169: Voitte kutsua minua Kandidaatiksi.

Johan tätä päivää on odotettukin! Mutta nyt on se kuuluisa byrokratian rataskin pyörähtänyt ja virallinen tutkintotodistus tupsahtanut sisään postiluukustani. Ehkä hienommat kun itse Paperit on se kirjekuori, jossa ne suvaitsivat viimeinkin saapua. Siinä nimittäin lukee KK etunimi sukunimi. KK! Kasvatustieteen kandidaatti. Toivottavasti postimies huomasi. Alan ehkä käyttää ko. etuliitettä nimeni yhteydessä, kunnes voin muuttaa sen KM:ksi. Tai KT:ksi. Taidan raapustaa sen kuulakärkikynällä välittömästi myös kaikkiin kortteihini (kirjasto-, opiskelija-, ajo-, kela-, etu-, kuntosali-, pankki-, ja mitä näitä nyt olikaan). Voisko tästä ilmoittaa myös maistraattiin, täytyyhän olla olemassa myös statuksen muutosilmoitus (vrt. muuttoilmoitus).

Oikeastaan mä olen nyt niin tyytyväinen olotilaani, etten taidakaan lukea tuota tenttikasakirjaa. Eikai mun enää tarvitse? Eiköhän se gradukin kirjoita itse itsensä, annetaan sille vaan aikaa ja avaruutta, some time and space.

Tahtoisin myös kiittää seuraavia henkilöitä, jotka ovat tukeneet minua matkallani maister..anteeksi kandiksi: Meidänäiti, jota ilman en olis olemassa. Neidit Gee, Opetusministeri, ja EmmaHei, jotka ovat vertaistukeneet valtavasti opinnoissa ja niiden ulkopuolella, sekä Neidit Hei ja Lillakära, jotka ovat olleet muuten vaan ihania ja korvaamattomia. Terveisiä myös koko muulle perheelle, suvulle ja sen sellaisille.

Ps. Juhlavalmistelut on virallisesti aloitettu.

Pps. Kuvitteelliselle lahjalistalleni ovat nyt seuraavin perustein päätyneet:

- Nojatuoli-rahasto (helpottamaana mm. nojatuolimatkojen järjestämistä)
- Imuri (akateeminen kirjallisuus kerää ympärilleen uskomattomat määrät pölyhiukkasia)
- Rusketus (tämän voisin käytännössä suostua noutamaan vaikkapa Karibialta)
- Oma saari (no hei gradurauha?)
- hopeinen Audi (puhtaasti logistisista syistä ja nimenomaan hopeinen, jotta se erottuu jotenkin NeitiGeen tulevan pankkiiri-perheen Audista)
- Gilmore Girlsin 7. tuotantokausi (että jotta sitten mulla olis somasti ne kaikki)
- Parkettilattia (esteettisten etujen lisäksi se kestäis kenties paremmin näitä riemumielisiä tanssiaskeleitakin)
- Rannekello (korkeakoulututkinnolliset ihmiset elää hektistä elämää)
- Matkapuhelin (jotta tavallisetkin ihmiset voisivat minut tavoittaa, ks. ed.)

lauantai 3. lokakuuta 2009

168: Metsään on tullut jo syys.

- loputonta yön hämäryyttä lohduttavat viimeisillä senteillä hankittu Gilmore Girlsin 6. tuotantokausi ja uusi treenikassi, jonka toimivuuden ja tilavuuden testasin tänä aamuna. Kyllä, minä indeed todellakin laitoin kellon soimaan lauantaiaamuna ja hipsutin (pohkeet hiukan hellinä eilisen Step-tunnista) hymyssä suin (slääsh kivusta irvistellen) jumppailemaan. Taidankin heittäytyä lattiatasoon venyttelemään Chisun tahtiin, jos vaikka huomisaamuna pääsis omin voimin sängystä ylös (ja illalla salille).